Kiitos… ja näkemiin

Lauseet pyörivät päässä ja muotoilevat valmiiksi jo sitä, minkä tiedän olevan tulossa. ”Tuo kuulosti hyvältä”, ajattelen. ”Pitäisi aukaista kone ja alkaa kirjoittamaan.” Mutta sitten tulee jotain muuta: kirja, joka pitää viedä paikalleen. Äkillinen hellyyskohtaus kissalle. Pakollinen tarve lajitella DVD-kokoelma aakkosjärjestykseen (ja minne ne laitetaan? Eihän niille ole edes mitään paikkaa!) En kerkeä aukaista konetta nyt. En yksinkertaisesti nyt kerkeä kirjoittamaan. Hetkeä myöhemmin ne hyvin muotoillut lauseet katoavat. Ei ole enää sanoja, joilla tuoda asia näytölle. Joten ei tarvitse sanoa siis mitään. Aukaisen koneen joku toinen kerta.

Se on pyörinyt mielessä jo pitkään. Se on näkynyt hiljaisuutena, postaamattomina postauksina – sillä, ettei mitään tapahdu. Ei mitään. Ulos ei tule pohdintaa miltä tuntuu, kun muut äidit ei leiki siun kanssa. (Varmaan, koska nykyisin ne kai leikkii tavallaan, mutta niiden lapset on vaan tosi paljon pienempiä kuin miun.) Tai miltä tuntuu, kun lapsi on oppinut vuoden aikana lukemaan kuitenkin yhtä hyvin kuin muut ikäisensä. Vaikka ei edes treenattu niin paljon kuin olisi pitänyt. Ja miten yksinkertaisen huono omatunto siitä on, että ei olla tehty niin.

Ei ole sanoja siitä, että miltä tuntuu yrittää rakentaa perhettä, kun rakennuspalikat horjuvat koko ajan ja sitten – niin kuin aina ennenkin, ne kaatuvat eikä kukaan enää aloita kasaamista uudestaan. Ei ole uusia sanoja, joilla muotoilla kiitoksia niille, jotka aina vaan auttavat. Horjumatta ja vahvoina, kun itse on niin heikko.

Takaraivossa pyörähtää ajatus. Ehkä on aika kokeilla jotain uutta? Ehkäpä. Se kutkuttaa vatsanpohjasta ja on tehty suunnitelmia. On pohdittu ja venkoiltu – ujosti sanottu ääneen ja katsottu miten muut reagoivat. On kysytty: ”Mitä jos?” ja vastattu: ”Mitäs sitten?” Päätös on tehty. Kohti ääretöntä ja sen yli.

On aika kiittää. Kiitos siulle siitä, että nykäsit miuta hihasta ja sanoit: ”Vitsi mä rakastan sun blogia!” Kiitos siitä, että halasit, kun olin kirjoittanut jotain mistä välittyi miun rikkinäinen sisin. Kiitos siitä, että olit siellä. Mutta – nyt on tullut se hetki, kun on aika kokeilla siipiä jossain muualla.

Kiitos.

2 thoughts on “Kiitos… ja näkemiin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s