Viikki

Elokuu lähestyy loppuaan ja loman jälkeen arki alkaa taas kulkea raiteillaan. Aamuisin pakataan koulureppu, etsitään avaimia ja puhelinta. Haukotellaan leveästi ja kysytään: ”Onko pakko mennä?” ”On ja vielä monta vuotta tästä eteenpäinkin on mentävä.” Aina sama kysymys, aina sama vastaus.

On ollut viime aikoina vähän hankala tarttua kirjoittamiseen. Ei ole oikein tiennyt, että mitä tässä kirjoittaisi. Tuntuu kuin ei kesää olisi välissä kerennyt mennäkään, eikä niitä akkujakaan ole ladattu kunnolla. Ja nyt pitäisi olla valmis taas syksyyn kaikkine uusine haasteineen. Niin äidin kuin tyttären osalta.

Koulussa alkaa tänä vuonna valinnaiset aineet, ja opintotarjotinta odotetaan kotiin jo innolla. Sitä ei vain vielä näy eikä kuulu, vaikka opintojen pitäisi jo kohta puoliin alkaa. Syyslukukausi mennään vielä vanhassa koulussa ja sitten muutetaan evakkokouluun. Tuntuu, että meidän elämä on pyörinyt viimeisien kuukausien aikana pelkän evakkoelämän ympärillä. Milloin se on koti, sitten koulu.

Katselen sitä koulureppunsa pakannutta lasta, jolle olen huutanut, ettei saa lähteä ennen kuin tulen sanomaan heipat. Viidesluokkalainen. Se on hiton iso (vaikka pieni). Ja koko ajan vaan isompi. Ja vaikka osa miusta on tosi innoissaan tästä kasvavasta tyypistä, on se vähän sääli, että kohta se onkin jo niin iso, että koulureppu ei olekaan enää reppu vaan jokin siisti kangaskassi. Eikä todennäköisesti jäädä eteiseen oottamaan, että äiti kerkee tulla sanomaan heipat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s