Hetki ennen kuin täytän 31

Sunnuntaina täytän 31. Kai jollain tavalla olin pitkästä aikaa tehnyt isompia odotuksia omalle varalleni. Toki just nyt ne odotukset ja koko haaveilu tuntuu jäätävän naurettavalta. Ei pitäisi liikoja maalailla kuvia tai rakennella pilvilinnoja – vaikka ei kai sitä unelmoimattakaan kannata olla. Ehkä pitäisi sitten vaan valita unelmansa jotenkin paremmin.

Kevät etenee ja kohta on kesä. On jäljellä kaksi ja puoli viikkoa siihen, että me muutetaan evakkoon. Meidän taloyhtiössä on (jo joskus ennenkin mainittu) putkiremontti ja viimeinkin on meidän vuoro. Uutta kylpyhuonetta on sitkeästi maltettu odottaa aina siitä lähtien, kun ostin asunnon vuonna 2014.

Tänään aloin pakkailemaan keittiöstä astioita laatikoihin. Vähän ahdistaa – aikaa evakon alkamiseen on tosiaan 17 vuorokautta, joista mie oon poissa 11. Eikä nekään päivät, mitkä mie sitten oon kotona, oo mitenkään tyhjiä. Eikä ne helkkarin keittiön kaapit tosiaankaan oo niitä ainoita asioita, mitkä tarvii tyhjentää. Huonekaluja on siirrettävä pois pattereiden edestä ja koko eteinen on tyhjennettävä. Voisiko jostain varastaa kuitenkin vielä ylimääräisen viikon kevättä?

Samaan aikaan evakon kanssa, alkaa miun loma. Ja siis onneks, koska tää kevät on ollut yksi raskaimmista, mitä hetkeen on koettu. Kevät on edennyt niin, että kun yksi hitokseen iso haaste on voitettu, eteen on lyöty toinen. Tuntuu, että kädet ei riitä pitämään kaikkia asioita kasassa ja kun sekunnin milliosaksi irroitat, vaan jotta saisit paremman otteen, kerkee tapahtua romahdus. Ja jotain on mennyt rikki. Kenenköhän käsiin se paskakauha on oikein päätynyt?

Kevään aikana mie oon kuitenkin kiinnittänyt erityisen paljon huomiota miulle läheiseksi muuttuneen esinaisen ja hänen tyttärensä suhteeseen. Kummatkin työskentelevät samassa yrityksessä kanssani. Tämä on oikeastaan ehkä ensimmäinen aikuisen tyttären ja äidin suhde elämässäni, jota olen seurannut edes vähän lähempää, ja joka ei liity sukulaisiin millään tavalla. En toki näe suhdetta mitenkään erityisen syvällisesti. Pieniä hetkiä sieltä täältä, mutta miun on pakko sanoa, että ihailen sitä. Ihailen sitä, että he ovat edelleen niin läheisiä.

Mitenkä tämä liittyy siihen, että mie vanhenen ja kevät muuttuu kesäksi? Kesä muuttuu nopeasti syksyksi ja niin vanhenee pienikin. Ja vaikka sitä harvemmin ajattelee, niin päivä päivältä me ollaan taas lähempänä teini-ikää ja aikuisuutta. Ja rehellisyyden nimissä: se pelottaa miuta. Mitä jos onnistun sulkemaan itseni hänen elämästään? Mitä jos kaikki tämä, minkä oon ajatellut olevan oikein ja meidän parhaaksi, ei oikeesti todellakaan ole sitä?

Tänään katselin lentoja Nizzaan. Päätin, että sinne mennään ensi vuonna. Jos ei muuta, niin olkoon se uusi haave, joka toteutuu. Ja vielä on aikaa hioa sitä ranskaakin taas paremmaksi.

Näihin sekalaisiin ajatuksiin lopettaa tämä melkein 31-vuotias. (Ja jatkaa tavaroiden laittamista pahvilaatikoihin.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s