Elämäni äidit

Miulla on äiti. Hän on upea. Toki, niin kuin aina kaikissa äiti-tytär -suhteissa, niin välillä ärsyttää niin pirun perkeleesti. Miuta ärsyttää ja äitiä ärsyttää, eikä me aina osata kommunikoida asioista niin, että ollaan samalla tasolla. Tai että edes välttämättä puhutaan samasta asiasta, vaikka luullaan tekevämme niin. Mutta aina – siis aina, ihan sama paljon kello on – kun mie tarviin miun äitiä, niin mie voin soittaa. Ja jos jotain oon oppinut (vähintäänkin) näin aikuisiällä, niin on, että tämmöinen äiti kuin miulla on, on itse asiassa aika harvinaislaatuinen juttu.

Miulla on myös kolme sisarta, jotka ovat kaikki äitejä. Ja siis niin uskomattomia äitejä, että tunnen hetkittäin jopa suurta kateutta siitä miten hyviä he siinä hommassa ovatkaan. Mikä sisarieni äitiyttä yhdistää, on rakkaus heidän lapsiinsa – muuta yhteistä heidän äitiydellään ei oikeastaan ole. Yksi on äärimmäisen taiteellinen, toinen urheilullinen ja kolmas maanläheinen. He toteuttavat äitiyttään kaikki omalla tavallaan, mutta siitä paistaa rakkaus. Todella suuri sellainen. Erityisesti ihailen heidän kärsivällisyyttänsä sekä tapaansa päästä lapsiensa maailmaan sisälle. Sen maailman ovet ovat miulle tosi raskaat. Tiedän, että jos vain saisin ovet auki, olisi maailmassa tarjolla miulle uskomattomia asioita. Mutta jostain syystä ne ovat miulle niin raskaat, etten saa sitä ovea auki. Ja se saa miut surulliseksi – ja se suru tuntuu tekevän miut entistä voimattomammaksi.

Vanha sanonta kuuluu: ”Tarvitaan koko kylä kasvattamaan lapsi.” En tiedä kylästä, mutta olen uskomattoman kiitollinen niistä äideistä elämässäni, jotka auttavat kasvattamaan omaani. Ja jotka rakastavat omaani, jos eivät omiensa verran, niin ainakin ihan saaterin lähelle sitä. Nämä äidit, sisaret sekä omani, kykenevät astumaan siihen maailmaan, johon en itse pääse. He tarjoavat tyttärelleni uskomattomia määriä asioita, joihin itse olen kyvytön. Yksi on opettanut ajamaan polkupyörällä, toinen opettaa olemaan luova erilaisin mahdollisin keinoin ja kolmas tuo taitoja muun muassa keittiössä. Ja sitten on se neljäs, joka kuuntelee ja tukee meitä molempia – ihan minä hetkenä tahansa me sitä tarvitaan. Ja tulkkaa silloin kun me ei ymmärretä toisiamme.

Mainitut asiat ovat vain murto-osa siitä kaikesta mitä äidit miun elämässä tekee meidän perheen vuoksi. Eikä ole mitään sanoja, jotka toisivat kaiken sen kiitollisuuden esille, mitä tunnen heitä kohtaan. Enkä usko, että sellaista määrä lauseita kukaan heistä jaksaisi edes kuunnellakaan.

Tässä tekstissä ei mainita monia tärkeitä ihmisiä, jotka auttavat meidän perhettä jokaisena päivänä. Mie oon pahoillani siitä ja haluan, että tiedätte, että ootte ihan yhtä tärkeitä kuin nämä äidit, joista tämä teksti kertoo.

Kiitos teille kaikille, jotka rakastatte meitä. Ei voitais olla onnekkaampia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s