Haavoittuvin roolini

Katson kun kisse senior hieroo päätänsä tietokonetta vasten. Se kehrää samalla. Katsoo kysyvästi kun hymähdän. Katselen kisseä ja mietin, että kuinka helppoa mahtaakaan olla kissa. Miksi mietin tällaista? Tänään olin kahvilla hyvän ystäväni kanssa ja pohdimme erilaisia rooleja, joita ihmisillä on. Kuinka erilainen olen, kun olen eri työtehtävissä: olenko pelinhoitaja vai kouluttaja? Ei varmastikaan täysin sama persoona näissä kahdessa työtehtävässä. Olenko tytär vai sisar? Olenko äiti vai ystävä? Olenko äiti vai tyttöystävä? Mikään näistä ei tilanteista ei katso toista tai tee miusta vähemmän omaa itseäni kuin mitä olen jossain toisessa tilanteessa.

”Ekan kerran kun näit siut äitinä, niin mietin, että mitä hittoa täällä tapahtuu?”
Ei se kai sanatarkasti mennyt näin – mutta mie ymmärsin pointin ja se riittää. Ei se ollut negatiivisesti sanottu, vaikka näin kirjoittaen helposti siitä voi saada sellaisen kuvan. Tämä sanottiin kaikella rakkaudella.

pieni 2

Mikä miuta jäi keskustelussamme mietityttämään oli se oivallus tilanteista ja rooleista, joissa olemme haavoittuvillamme. Jokaisella meistä on oma haavoittuva tilamme – joillakin se on henkilökohtaisista asioistaan kertominen, toisilla se on, että näyttää muille, että ylipäätään on haavoittuvainen. Miulle? Miulle se on tilanne, jossa näytän itseni äitinä.

Hetkinen! Miehän kirjoitan tänne äitiydestä suhteellisen paljon – sen ongelmista, haasteista sekä iloista. Mie kirjoitan niistä, puhun niistä, mutta kun miun pitäisi antaa ”tutun” nähdä miut ja tyttäreni yhdessä, miuta alkaa ahdistaa. En halua näyttää tätä haavoittuvaa puolta itsestäni kenellekään muulle kuin niille ihmisille, kenet huolellisesti valitsen, että saavat nähdä sen.

On toki olemassa ihmisiä kenelle olen tarjonnut mahdollisuutta nähdä miut äitinä ja ovat kieltäytyneet. Osan kohdalla uskon, etteivät he ole täysin tajunneet, että olen olen pitänyt ovea auki elämäni suojelluimpaan alueeseen. Joku voisi miettiä miksi äitiys on miulle niin suuri suojelun kohde. Älähän mittään – mie kerron! Kun mie tulin raskaaksi, olin tosi nuori ja menetin monen monta ystävää sen takia. Näinpä äitiydestä tuli miulle pyhää. Miut hylättiin sen takia, että sisälläni kasvoi ihminen. Joten automaattisesti aloin suojella omaa äitiyttäni.

pieni

10 vuotta myöhemmin suojelen äitiyttäni yhä. Suojelen uskomattoman kaunista tytärtäni, joka on kokenut paljon ja jolla on edessä vielä enemmän. Suojelen omia tunteitani ihmisiltä, jotka eivät ole valmiita ottamaan miuta vastaan kokonaisena yksilönä. Koska sitä mie olen, kun olen tyttäreni kanssa – kokonainen yksilö. Vaikka sitä tuntuu vaikealta käsittää.

Mutta, jos käy niin, että annan siun nähdä sen kalleimman aarteen, mitä miun elämässä on – äitiyden – toivon, että sie ymmärrät sen merkityksen. Koska silloin mie kutsun siut osaksi miun elämää. Aukaisen siulle oven siihen osaan, josta yleensä yritän pitää ihmiset kaukana.