#munnimionSanni

No eihän meidän kummankaan nimi oikeasti Sanni ole. Mutta erään lahjakkaan laulaja-lauluntekijän nimi on. Mie en aluksi pitänyt Sannin musiikista, mutta pieni on rakastanut sitä aina. Ja sitä kautta miekin oon kasvanut niihin biiseihin mukaan. Tosin vähän vielä naurattaa ajatus siitä päivästä, kun pieni tajuaa, että minkälaisista teekutsuista se Sanni oikeasti laulaakaan. Onneksi (ja toivottavasti) siihen on vielä aikaa.

Sannin Hartsun keikka osui miun ja pienen elämää ajatellen täydelliseen ajankohtaan. 4.10.2018 pieni täytti 10. Hänen lempiartistinsa esiintyi Hartsulla heti seuraavana päivänä. Täydellinen syntymäpäiväyllätys! Tyttöjen matka Helsinkiin katsomaan Sannia – voiko parempaa enää tarjota? No ei oikeastaan.

sanni aloitusjacuzzisolosanni

Keikka oli upea. Sanni oli upea. Fiilis oli katossa niin lavalla kuin katsomossakin. Pieni oli onnellinen – tämä oli ensimmäinen isompi livekeikka, jonne hänet on viety. Tuliaisiksi hankittiin Sanni-paidat. Tavattiin aika hauskoja tyttöjä, kun odoteltiin, että keikka alkaisi. Saatiin olla ihan kahdestaan. Illalla kömmittiin Sokos Hotel Presidentin sänkyyn vieretysten ja pieni nukahti ennen kuin kerkesin edes valot sammuttaa. Oli aika täydellistä laatuaikaa.

munnimionsanni.jpg