#olisinpatiennyt

Mennäänpä 10 vuotta taaksepäin. Olin raskaana – aikalailla viimeinen kolmannes alkoi juuri. Meillä ei mennyt kotona hyvin. Oltiin jo aikalailla eron partaalla, mutta sitkeästi vain pidettiin kiinni siitä, että kaikesta selvitään. Mutta todellisuudessa olin yöt yksin kotona, kun pienen isä oli kavereiden kanssa milloin missäkin. Joskus valvoin kuuteen asti aamulla ja kävin hakemassa aamiaista läheiseltä huoltsikalta. Pidin huolta koirasta. Kävin töissä Palokan Euromarketilla.

Pikakelataan vähän: olen edelleen 20, mutta pieni on jo syntynyt. Meillä on oma kaksio Mäki-Matissa ja opetellaan elämään kahdestaan. Päivisin leikin, teen ruokaa ja mietin mitä haluaisin tehdä isona. Iltaisin, kun pieni on mennyt jo nukkumaan, itken. Itken sitä miten yksin olen ja turhautumista sen pelon edestä, etten tiedä selviänkö valintojeni jälkiseurauksista. Olen 20-vuotias – aivan liian nuori itkemään itseäni uneen, koska aikuisuus on niin rankkaa. Mutta itse olen päätökseni tehnyt ja tilanteeni luonut.

”Sie olet perhettä. Sie olet aina tervetullut.”

Olen juuri täyttänyt 21, kun aloitan koulun ja tapaan tytöt, jotka kantavat minut läpi sellaisten myrskyjen, etten siinä vaiheessa osaa kuvitellakaan. Itkemme yhdessä, nauramme yhdessä. Huudamme toisillemme keskellä yötä keskustan valojen loisteessa. Toisiemme sanat ja teot loukkaavat, mutta aina kun tarvitsen hartiaa, johonka nojata, tiedän, että he ovat paikalla.

21 v
21 ja 1 – tai ainakin luulen niin.

Olen 24, kun aloitan työt pelinhoitajana. Rakastun. Tapaan uusia ihmisiä, joista tulee uusi uskomaton voima, joka kantaa miut läpi myrskyjen: unettomien vuorokausien, turhautumisen, pelon ja naurun. Perheeni kasvaa. Nauramme, riitelemme, sovimme ja autamme toisiamme kasvamaan. He auttavat ja rohkaisevat minua, kun tunnen olevani maailman paskinta mitä pienelle on tapahtunut. Joskus jopa kirjaimellisesti ottavat hartioista kiinni ja nostavat takaisin seisomaan. Ja jokaikinen kerta, kun tänäkin päivänä epäilen, että olenko enää tervetullut, he katsovat miuta syvälle silmiin ja toteavat: ”Sie olet perhettä. Sie olet aina tervetullut.” 

Olen 25, kun aloitan työt Bestsellerillä. Tapaan seikkailijatoverini, jotka antavat miun huutaa perkelettä, kun turhauttaa. He vievät miut piknikille ja rohkaisevat. Myö ei puhuta nykyisin enää paljoa, mutta silti joka kerta, kun niin tehdään, he muistuttavat miuta seuraamaan unelmiani.

25
25 & 5

Taidan olla 26, kun puhun Virpi Salmen kanssa puhelimessa. En tiedä miten se on muuttunut jonkin sortin terapiasessioksi – käynnissä on jälkipuinnit Me Naiset -lehden artikkelista. Ja Virpi sanoo miulle vakavalla äänellä puhelimessa: ”Kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Usko pois. Me kaikki ollaan samassa tilanteessa jossain vaiheessa ja me kaikki päästään siitä pois – ennemmin tai myöhemmin. Jonain kauniina päivänä heräät ja tajuat, että tämä päivä on historiaa.” Mietin miten uskomattoman siisti tyyppi Virpi Salmi on. En tapaa häntä haastattelun jälkeen enää koskaan, mutta silti hän jää historiaan yhtenä suurimpana tsemppareistani.

Pikakelataan viime vuoteen, jolloin aloitan koulun ja tapaan lisää uskomattomia ihmisiä. Kolme naista, jotka ovat vahvoja, kauniita, lujapäisiä ja – luonnollisesti – hiukan hulluja. He saavat miut nauramaan ja pystyn kertomaan heille aina kun sydämeni särkyy. He ovat jokaisen ihastukseni kohdalla yhtä innoissaan ja jokaisen pettymyksen kohdalla he nostavat sotakilvet pystyyn ja ovat valmiina lähtemään sotaan. Ja niin miekin olen heidän puolestaan. He ovat olleet tukenani ensimmäisestä päivästä lähtien ja vaikka tuttavuutemme on kestänyt vasta vajaan vuoden, tiedän, etteivät he katoa elämästäni, vaikka koulu päättyykin parin viikon päästä. He tulivat jäädäkseen.

uusi vuosi

Tänään katson tytärtäni, joka on jo melkein 10. Ja mie olen 30. Onko elämä mitään millaiseksi kuvittelin sen olevan 10 vuotta sitten, kun vasta odotin tuota pientä ihmettä? Ei todellakaan. Mie olen tehnyt uskomattoman määrän virheitä – osa vainoaa miuta edelleen jokaisena päivänä, mutta olen aloittanut tekemään rauhaani niiden kanssa. Osan virheideni kanssa en välttämättä saa tehtyä rauhaa vielä moneen vuoteen. Olen ollut kammottavan huono äiti: väsynyt, turhautunut ja itsekäs. Ja silti miulle on siunaantunut niin paljon. Ja ketään muuta väheksymättä: miun tytär on tuonut miun elämään niin paljon. Se on toki vienytkin, mutta kun mie katson tuota kaunista lasta, joka on jälleen kerran varastanut miun vaatekaapista itselleen t-paidan, ei miun auta kuin kiittää, että kaikki tapahtui.

Joten, jos mie voisin jotain sanoa 10 vuotta nuoremmalle miulle, joka vatsa pystyssä miettii mitä se tulevaisuus tuokaan tullessaan, mie ekana huokaisisin. Sitten mie sanoisin:

”Kuule. Siulla on edessä paljon ylä- ja alamäkiä. Siulla on edessä niin rankat ajat, ettei mitään järkeä ja sie tulet tekemään asioita, joita kadut luultavasti loppuelämäsi. Sie et ole sellainen äiti, kun siun tytär ansaitsisi. Koska jos joku tässä maailmassa ansaitsee kaiken mahdollisen hyvän, niin se on hän. Ei ole upeampaa tapausta.

Mutta kaikki se mitä sie kohtaat, tuo mukanaan myös jotain hyvää. Niin kuin esimerkiksi ihmisiä, jotka on valmiita menemään maailman ääriin siun vuoksi – ihan niinkuin sie huomaat olevasi valmis tekemään saman heille. Ja siun tytär – vaikka sie niin kovasti pelkäätkin pilaavasi hänet – niin hän vaan päivä päivältä muuttuu kauniimmaksi, niin sisältä kuin ulkoa. Ja vaikka sen eteen tekee koko kylä töitä, niin myös siulla on näppisi pelissä siinä.

Mutta mikäpä tärkeintä: jos miulla olisi valta helpottaa tätä 10 vuotista taivalta jotenkin, niin mie en tekisi sitä. Koska ilman kaikkea sitä, sie et tänä päivänä luultavasti tajuaisi mitä siulle on annettu. Kaikki se rakkaus, ystävyys, perhe ja niiden tuoma voima, on jotain mitä ei ikinä tulisi unohtaa tai pitää itsestäänselvyytenä. Sillä se on jotain, mitä ei noin vaan käydä kaupasta hakemassa.”

pikku

Olisinpa siis tiennyt, että elämässä pääsee yllättävän pitkälle toteamalla vaan, että älähän mittään – kyllä tämäki vielä tästä selviää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s