Ruuhkavuodet on mielentila

Ruuhkavuodet – niistä kuule puhuttavan niin pirusti. Vanhemmat puhuvat siitä miten on niin kova kiire koko ajan. Miten täytyy kuljettaa ja kuskata lapsia harrastuksista toisiin, käydä töissä, ruokakaupassa, pitää yllä ystävyyssuhteita ja kotona ei kerkeä olla ikinä. Pitää syödä autossa, koska ei ole järkeä lähteä ajamaan takaisin kotiin puolta tuntia, kun lapsen harrastus kestää tunnin. Olen ihmetellyt sitä. Ajatellut, että ruuhkavuodet on pelkkä mielentila – jos sie koko ajan ajattelet, että on hirveä kiire ja höhmyli johonkin suuntaan, niin se saa siun elämästä otteen. Ja sitten ollaan niissä kuuluisissa ruuhkavuosissa.

 

”Ruuhkavuodet alkavat siitä, kun lapset syntyvät ja siitä vauhti vain kiihtyy. Eivät ne pääty siihen, että lapset lentävät pesästä – päinvastoin, arvioi tilannettaan kuusikymppinen Merja Lehmussaari.”

Uusimaa, 2.5.2012

 

Ja kuinkas sitten kävikään? Katson kelloa – ei piru. Vartin päästä pitäisi olla viemässä pientä harrastuksiin, ja olen vielä työpaikalla. Kun pieni harrastaa tunnin verran, pitäisi käydä ruokakaupassa ja palata takaisin hakemaan harrastuksesta. Sen jälkeen pitää tehdä ruoka hirveällä raivolla, jotta saadaan syötyä, tarkistettua läksyt, soitettua pianoläksyt, tehtyä omat läksyt. Valmistellaan huominen, koska lähden aamulla työmatkalle ja palaan taas myöhään illalla. Onko kissanruokaa tarpeeksi reissun ajaksi? Entä puhtaita vaatteita? Pitäisi imuroida ja tiskata. Oho – kello onkin jo 20:00 ja pientä pitää alkaa laittamaan nukkumaan. Kaadun rättiväsyneenä sohvalle 21:00, josta myöhemmin raahaudun sänkyyn vain ja ainoastaan noustakseni seuraavaan yhtä hektiseen päivään. No viikonloppuna otetaan rauhallisesti sitten.

On viikonloppu – viimeinkin aikaa rentoutua. Jaaaaaaa – ACTION! Mene lounaalle, kuljeta pieni mukkilaan, käy tanssitunnilla, hae pieni, muista päivällistreffit tai jotain muuta mitäpä siihen nyt onkaan sovittuna – yhtäkkiä kello onkin taas jo 21:00 ja et ole vielä edes kotona. Pesitkö pyykkiä? Et. Kävitkö ruokakaupassa? Et. Rentouduitko? Et todellakaan. On vuorossa sunnuntai ja on viikkosiivouksen aika, sitten onkin tapaaminen kaupungin toisella puolella, vie pieni voimisteluun – voimistelun jälkeen ajat lapsi kyydissä seuraavaan paikkaan. Illalla kaadut sängylle puoli kuolleen 21:30 ja tajuat, että kohta alkaa uusi viikko, joka ei tuo pelastusta tilanteeseen. Miten tässä pääsi näin käymään?

Olen valmis kiertämään ajatukseni siitä, että ruuhkavuodet ovat vain mielentila. Niinhän se vaan on, että kiire on ja se on koko ajan. Harvassa on ne hetket, kun ei tarvitse lähteä mihinkään tai porhaltaa kauhealla vauhdilla paikasta X paikkaan Y. Tai että olisi kokonainen viikonloppu ilman suunnitelmia. Alan ymmärtämään pikkuhiljaa miksi väsyttää koko ajan. Mietin hetken ajan perheitä, joissa on useampia lapsia ja miulla menee kylmiä väreitä. Kaiken tämän self caren keskellä onkin päässyt käymään niin, että tässä ei ole mitään self carea ei malla eikä halmeilla. Enkä usko olevani ainoa äiti, jolla on oikeasti sama ongelma.

 

ruuhkavuodet
Kuva: Jenni Oranen, Jenora Design

 

Joskus olisi ihan kiva, jos vaikka saisi olla muutaman tunnin kotona tekemättä yhtään mitään ilman, että minkäänlainen aikataulu ei painaisi takaraivossa. Että ei oikeastaan olisikaan kiire yhtään mihinkään. Miun projekti olkoon se, että yritän kehittää miten en olisi niin kiireinen ilman, että joutuisin luopumaan niistä asioista mitä rakastan tehdä. Katsotaan kuinka tässä vielä käy!

2 thoughts on “Ruuhkavuodet on mielentila

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s