Kun Pikku raveihin lähti…

Maanantai. Eka töihin kouluttamaan, töistä tulipalokiireellä Konservatoriolle katsomaan pienen improvisaatiota ja sitten – Stop Koulukiusaamiselle! -ravit Killerin raviradalla. Kello on melkein neljä ja koko päivän ollut kauhea kiire. Otan päiväunet ennen kuin lähdetään miehen ja pienen kanssa kohti Killerin ravirataa. Matkalla olen kiukkuinen – väsyttää ja ajan radan ohi. Kiroilen – toki aikalailla äänettömästi, koska kiroilurahasto on otettu taas käyttöön.

Ajamme Killerin raviradan pihaan. Kello on vähän yli viisi. Tapahtuma itsessään on alkanut jo neljältä, vaikka ravit käynnistyvät vasta kuudelta. Pieni on innoissaan – hän ei ole koskaan käynyt raveissa. Taitaa vähän jännittää. ”Äkkiä nyt! Se on alkanut jo!” pieni hoputtaa meitä parkkipaikalla. VIimeinkin miutakin alkaa jo naurattaa. ”Ei se vielä ala”, rauhoittelen pientä ja me kaikki suuntaamme askeleet kohti sisäänkäyntiä, jossa meidät ottaa vastaan hymyilevä henkilö. Olen jo huomattavasti paremmalla tuulella.

Pysähdymme keppari-esteradalle, jossa pieni käy vähän laukkailemassa ja hyppimässä esteitä. Mie katselen ympärilleni ja napsin vähän kuvia. Raviradalla juoksee jo hevosia ja miun uteliaisuus heräilee. Puhutaan keppariradan vanhempien kanssa siitä onko tänään poniratsastusta vai ei. Miun käsittääkseni ratsastusta ei ole, vaikka poni kyllä on paikalla. Sitä saa silitellä ja harjailla. Miekin käyn ponille juttelemassa ja silittelemässä – sekä tietysti pyydän, että saan ottaa kuvia. Mie niin tykkään poneista ja hevosista – en ole ratsastanut vuosikausiin… Ehkä jopa vuosikymmeneen, mutta silti miussa on pieni pehmeä kohta hevosille. Pieni harjailee hetken ponia muiden lasten kanssa ja sitten jatketaan matkaa kohti pistettä, jossa saa tehdä oman keppihevosen. Ja johan sillä pisteellä riittääkin hulinaa ja huisketta, kun eri ikäiset lapset vanhempineen askartelevat keppihevosia. Mie joudun vähän puhaltelemaan – askartelu ja ompelu ei ole miun vahvuuksia ja yhtäkkiä joudun keskelle kumpaakin.

Kaiuttimista alkaa kuulumaan Europarlamentaarikko Henna Virkkusen haastattelu. Luikahdan ulos, jotta pääsen kuuntelemaan puheenvuoroa tarkemmin. SIinä keskustellaan paljon sosiaalisen median vaikutuksesta kiusaamiskulttuuriin ja siitä miten vanhemmilta jää niin paljon kiusaamista huomaamatta, koska se tapahtuu netissä. Olen huolissani – pientä on kiusattu päiväkodissa niin pahasti, että hänet jouduttiin siirtämään toiseen ryhmään. En millään haluaisi, että se toistuu. Kiusaaminen sosiaalisessa mediassa pelottaa miuta. Kuuntelen pihalla vielä MLL:n Järvi-Suomen piirin kehittämispäällikön Isa Niukkalan puheenvuoron. Hän jatkaa samalla linjalla.

”Pelasta mut!” kuiskataan korvaani. Olen tullut takaisin sisälle. Hetken aikaa tuijotan tyhmänä ennen kuin todella tajuan, että miulta pyydetään apua. Tuttavani seisoo neuvottomana lanka ja neula kädessään. Nauran ja alan laittamaan lankaa neulaan – ei muuten meinaa onnistua miultakaan. Työt kepparipajalla ei suinkaan ole vielä ohi! Siellä laitetaan paikoilleen silmiä ja korvia. Liityn joukkoon ja onnistun saamaan pienen kepparin valmiiksi. Tosin se on sellaista harvinaista karvatonta rotua, jolla ei ole harjaa ollenkaan. Tuttavani ei ihan näin helpolla pärjää, vaan hihitän vieressä, kun hän laittaa harjaksia paikalleen.

Killerillä on kuhinaa. Paikalla on MLL:n jäseniä, JYPin pelaajia (joita valitettavasti emme kerinneet tervehtiä, koska meillä oli kiire tehdä keppihevosta). Meidän kepparihevonen tarkistetaan ja rokotetaan kepparikisaa varten. Ympärillä nauretaan. Keppariponi on valmis ja lähdemme ulos katsomaan raveja. ”Kiri kiri ykkönen!” pieni kannustaa. Mie nautin auringosta. Kohta on kepparihevoskisan vuoro ja pienikin osallistuu. Siellä lauma lapsia seisoo jännittyneinä portin vieressä. Miusta oli erityisen ihanaa miten juontaja eläytyi myös kepparikisojen kuuluttamiseen. Naurattaa taas. Lapset juoksevat raviradalla keppihevosineen, kunnes voittaja on ratkaistu. Sen jälkeen he kaikki kokoontuvat ja saavat palkinnoksi avaimenperän sekä suklaata. Pieni on niin innoissaan. Katsomme vielä hetken raveja, kunnes ilmoitan, että nyt on aika saada jotain ruokaa.

Mies käy viemässä kepparihevosen, todistuksen sekä muita tavaroita autolle sillä välin kuin minä ja pieni lähdemme kohti Pegasusta, eli Killerin ravintolaa, johon Qulkuri toimittaa ruuat. Seisomme baaritiskin edessä ja olen hieman neuvoton. ”Hei anteeksi – mie en tiedä miten toimia näiden kanssa”, sanon ja ojennan baarimikolle kahta ateriointiin oikeuttavaa lippua. Baarimikko nauraa ja vastaa: ”Sä toimit ihan oikein. Teille varmaan riittää yks kahvikuppi?” Takeltelen hetken, että kyllä. Menemme etsimään pöydän ja lähdemme hakemaan ruokaa. Tänään tarjolla oli lasagnea ja wingsejä, salaattia sekä focacciaa. Syömme hyvällä ruokahalulla, koska Qulkurin ruoka vaan on superhyvää. Näitä herkkuja on myös mahdollista käydä syömässä Lutakossa. Enemmän tietoa Qulkurista löytyy täältä.

Menemme vielä ulos seuraamaan raveja. Pien juoksentelee edestakaisin. Hän käy Jypin pisteellä ja saa mainoksen Jypin omasta hevosesta, josta voi ostaa osuuksia. Nieleskelen hermostuneesti, kun pieni esittelee aihetta miulle. Kello alkaa olemaan aika paljon, kohta on lähdettävä kotiin iltahommiin. Olen muutaman kerran vilkuillut Toto-pisteitä, mutta jättänyt pelaamisen kuitenkin sikseen. Pieni ei haluaisi lähteä, hän on innostunut raveista. Joudun kuitenkin ilmoittamaan, että lähdettävä on, koska huomenna on koulupäivä.

”Kiitos, kun toitte miut tänne. Miulla oli tosi hauskaa”, pieni sanoo autolla. Ja niin oli miullakin.

 

Tiesitkö tätä Killerin raviradasta?

Killerin ravirata on yksi Suomen läpi vuoden toimivista maakuntaradoista.
Killerin ravirata on toiminut vuodesta 1974.
Hiittipäivät Killerillä ovat maanantai, keskiviikko ja lauantai.
Lounasraveihin on vapaa sisäänpääsy!
Alle 16 vuotiaat pääsevät Killerin ravitapahtumiin ilmaisiksi.
Lisätietoa Killerin raviradasta löytyy täältä.