Reissussa osa 2: Lontoo sekä arvonta!

Lontoo. Siinä se häämötti edessä melkein heti, kun oltiin Tallinnasta saavuttu kotiin. Maanantaina lastattiin autoon uusien matkatavaroiden lisäksi miun sirkussisko ja neiti Näpsäkkä ja käännettiin auto kohti stadia. Tiistain herätys oli huomattavasti hirvittävämpi kuin Tallinnaan lähtiessä, eikä kukaan meistä ollut erityisen kiitollinen. Ihan vaan note to self: ensi kerralla ei niin aikaista lentoa! Mutta itepähän hautani kaivoin – harmi vaan, että kaivoin sen samalla kolmelle muulle. Hupsis. Mutta päästiin perille, joten kaikki hyvin.

lontoo

 

Lontoo

Lontoo oli. Ah. Miun kamera on täynnä kuvia: tärähtäneitä, suttuisia, huonoja ja joitakin loistavia. Mutta se ei haittaa – ei lopulta, koska jokainen niistä muistuttaa miusta siitä mahtavasta reissusta, joka meillä oli. Pakko myöntää, että mie rakastuin Lontooseen. En välttämättä Oxford streetiin, jolla oli ihan hullua yrittää kävellä, koska ihmisiä oli kaikkialla. Mutta Clapham oli ihana, Hyde Park oli ihana, Watford oli ihana, ne ostoskadut millä tallusteltiin, oli ihania. No okei – oli se Oxford streetkin vähän ihana. Mutta vain ihan vähän.

Mutta Lontoo sai miut pitkästä aikaa tuntemaan sen, että kuuluin johonkin. Mie en oikeastaan ole tuntenut sitä sitten Pariisin jälkeen ja jopa vähän yllätyinkin, että Lontoo vaikutti niin vahvasti. Mutta mie olin niin onnellinen siellä kaiken keskellä. Mie voin kuvitella elämän sinne. Joten miulle Lontoo hyppäsi top kaupungit -listalle heti. Pienikin alkoi ensimmäisen päivän jälkeen innostua enemmän ja enemmän. Harry Potter -kierros Warner Brosin studioilla ja Disney store tekivät tietysti omat osansa, mutta ehkä siellä oli jotain muutakin.

 

Lapsille parasta tuntui olevan arkiset asiat niinkuin leikkipuistot ja matkustaminen kaksikerroksisen bussin yläkerrassa. Leikkiminen hotellihuoneessa ja ostoskeskusten ikkunat. Mikä miuta erityisesti ilahdutti miun matkakumppaneissa oli se, ettei meidän ikinä ollut pakko mennä mihinkään. Käytiin monessa paikkaa ja päivät oli aina täynnä, mutta ikinä ei ollut stressiä siitä, että johonkin olisi pakko mennä. Me tavattiin myös hurjan monta ystävällistä ihmistä, jotka kaikki kertoivat meille mikä heidän mielestään on parasta Lontoossa ja missä ehdottomasti kannattaa käydä. Ei taidettu loppujen lopuksi käydä yhdessä oikein mistään niistä paikoista, mutta oli ihanaa kuulla erilaisia tarinoita. Ja parasta on, että kuitenkin ne tarinat ja hauskat muistot nostaa päätään aina kun mie katon kuvia. Ja mie tiedän, että ne kaikkein tärkeimmät asiat jää elämään niihin ja se tieto saa miut tätä kirjoittaessa hymyilemään.

 

 

Arvonta

Miulla on suuri kunnia saada arpoa lukijoiden kesken Jenora Designin kuvauspaketin lauantaina 19.8.2017 pidettävään teemakuvauspäivään. Kuvapaketti on arvoltaan 59€ ja se pitää sisällään 10-15 minuutin muotokuvauksen miljöössä noin 20 minuutin automatkan päässä Jyväskylästä. Kuvauksella ei myöskään ole säävarausta, sillä paikalla on katettuja kuvauspaikkoja :)

Pakettiin kuuluu kuvaus monipuolisessa ulkokuvauspaikassa, kuvauksen jälkeen sähköiset koevedokset sekä yhdestä valitsemastasi kuvasta joko sähköinen tiedosto tai kaksi 15*23cm ammattikuvatulostetta. Kuvaukseen voi osallistua 1-7 henkeä, joten kuvaus on mainio tilaisuus niin yksivuotiskuvalle kuin perhekuvauksellekin.
Lisätietoa kuvauksesta ja teemapäivästä saa Jenora Designin Facebook -tapahtumasivulta

 

Osallistuaksesi arvontaan kerro miulle kommenttikenttään tarina siun lemppari kuvamuiston takana.

Muista jättää sähköpostiosoitteesi, koska voittajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti.
Arvonta päättyy maanantaina 14.8.2017 klo 15:00.

4 thoughts on “Reissussa osa 2: Lontoo sekä arvonta!

  1. Lempparikuvani on niin klassinnen kuin synnytyslaitoksella otettu kuva veljeksistä. Ensikohtaaminen, kun isoveli 3v pitää ylpeänä sylissään vastasyntynyttä pikkuveljeä.

    Tykkää

  2. lemppareita on niin monta. rakastan kuvata omaa tytärtäni todella paljon. Mutta ihan lemppari kuva on hänen ruoka kuva kun pääsi maistelemaan sosetta ekaa kertaa. Silmät suurena,muikea irvistys naamalla ❤

    Tykkää

  3. Vaikea valita rakkainta kuvaa, mutta ihana on kuvakirja Lontoon reissusta, kun lapseni, teini-ikäinen, vielä suostui matkalle mukaan.

    Retki-ja retkikuvat herättää aina metsä- ja tunturikaipuun. Viimeksi olin yksin yötä teltassa ja aamulla leikin ajastimen kanssa selfie-kuvaajaa. Yhden otoksen kelpuutin blogiin, ensi viikolla sitten julki.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s