Sirkuksen lumoissa: kansallissirkus Sirkus Finlandia

Sirkus Finlandia saapui Jyväskylään ja mehän mentiin katsomaan – niin kuin aina ennenkin. Mie rakastan sirkusta ihan järjettömän paljon ja itse asiassa yksi miun haaveista on päästä käymään Ringling veljesten sirkusmuseossa Floridassa. Mie tiedän, että sirkuksessa on ne omat huonot puolensa, niinkuin elefanttien kaltoinkohtelu – enkä mie hyväksy sitä. (Välihuomiona tähän muuten kiinnostuneille, niin Suomessa astui 1986 voimaan norsukielto.) Mutta mie rakastan sirkusta silti. Erityisesti miun kulkurin sydäntä on lähellä 1910-1940 -luvun (amerikkalainen) sirkuselämä. Myönnettäköön, että ehkä saatan tutkia sitä snadisti romantisoidulla otteella. Yksi miun bucket listin kohdista on mennä Floridaan Ringlingin veljesten sirkusmuseoon. Ihan jo pelkästään sirkuskirjallisuuden vuoksi – on melkein mahdotonta löytää informaatiota esimerkiksi sivuteltoissa järjestetystä prostituutiosta ja pimeästi myydystä viinasta. Mutta palataanpas takaisin nykyaikaan.

 

Sirkus Finlandia 2017 -kiertue

Sirkus Finlandia aloittaa jokavuotisen kiertueensa huhtikuun alussa ja päättää sen loka-marraskuussa taittaen matkallaan noin 8 000 kilometriä. Meitä katsojia on kiertueen aikana pyöreästi 200 000. Tänä vuonna Finlandiakin oli liikkeellä juhlistaen Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä, mikä näkyi suomalaisesiintyjien määrässä. Mukana oli paljon nuoria sirkustaiteilijoita, joille kiertue oli ensimmäinen laatuaan sirkuksen matkassa. Finlandia edustaa klassista, yhden esiintymisringin, maneesisirkusta, johon kuuluu jonglöörejä, klovneja, eläinesityksiä ja trapetsitaitelijoita. Eikä tämäkään vuosi tuonut pettymystä: tarjolla oli henkeäsalpaavia esityksiä, naurua sekä ”eihän tuo edes voi olla mahdollista!” -kuiskutteluja. Eli juuri kaikkea sitä mitä sirkukselta mie lähden hakemaankin. Joku toinen saattaa hakea sieltä jotain muuta.

Miun lemppari oli ehdottomasti tämän vuoden klovni Michelle Musser. On jotenkin hankalaa kuvailla sanoin sitä tunnetta, minkä hänen esityksensä sai aikaan. Siinä oli jotain, mistä en saanut otetta. Nauroin kyllä joka kerta, kun hän oli lavalla, mutta siellä oli jotain muutakin. Jotain lapsenomaisuutta – herkkää ja naiivia. En mie tiiä. Olin vaan lumoutunut tästä pienestä San Franciscolaisesta naisesta tekipä hän sitten mitä tahansa.

sirkus finlandia

Mie näin esityksen aikana myös ensimmäisen kerran jalkajonglöörausta. Pipsa Ilpalan jalat liikkuivat sellaista vauhtia, ettei välillä meinannut erottaa, että kumpi on vasen ja kumpi on oikea. Ihan huikeaa temppuilua niin palloilla kuin autonrenkaallakin. Pipsan lisäksi jonglöörausta esitti myös maailman nopeimmaksi keilajonglööriksi tituleerattu Mario Berousek. Jonglöörien lisäksi esityksessä oli ilma-akrobatiaa Cloud Swingillä sekä Washingtonilla. (Mie tiedän, ettei nämä ehkä sano mitään suurimmalla osalle, mutta miepäs toivon, että te meette katsomaan tätä esitystä ihan vaan pelkästä mielenkiinnosta!)

Toinen miun lempparijuttu oli mongolialainen Troupe Puje -ryhmä. Ihan uskomattomia temppuja ja äärettömän hauska esitys yleisön vapaaehtoisten kanssa. Hetkittäin oma meni niin jännittäväksi, että oli pakko laittaa kättä silmien eteen ja kurkistella sormien raosta. Troupe Puje esiintyi niin pienryhmissä kuin yhtenä isona ryhmänä ja jokainen show oli ihan uskomaton. Siinä sai pidättää hengitystä, nauraa ja miettiä, että miten ihmeessä tuollainen voi olla edes mahdollista.

 

Kaikki hyvä loppuu aikanaan… Niin kuin myös tämä teksti

Mie voisin hehkuttaa Finlandian esitystä vaikka hamaan tappiin asti, mutta mie en myöskään halua spoilata niiden iloa, ketkä esitystä on menossa vielä katsomaan. Aikaa todellakin vielä on, joten jos olette samassa kaupungissa sirkuksen kanssa samaan aikaan, niin käykää katsomassa. Ihan uskomaton show jälleen kerran. Mie palaan fiiliksiin aina vaan uudestaan, kun käyn esityksestä ottamiani kuvia läpi. Kyllä tässä olisi paikka standing ovationille.

3 thoughts on “Sirkuksen lumoissa: kansallissirkus Sirkus Finlandia

  1. Mä en oo käynyt sirkuksessa koskaan :( . Yhden kerran jossain pienessä kummipojan kanssa (aikuisena siis), mutta omien lasten kanssa haluaisin myös käydä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s