Siskoni mun – kuka sie oikein olet?

Miulla on kolme sisarta. Ihaniahan ne on kaikki, mutta hetkittäin käy semisti nolosti. Joku kysyy miulta mitä miun siskot touhuilee ja mie en tiedä. En osaa vastata. Yleensä kiusaantuneesti naureskelen, että kuka näiden villikkojen vauhdissa nyt oikein pysyy ja samalla mietin, että pitää pyytää äidiltä päivitys. Äidiltä. Miun siskot – ne on ihania, mutta en mie kyllä tunne niitä sitten yhtään.

Miun ystävistä valtaosalla on sisaruksia ja ne on aina jotenkin järkyttävän läheisiä. Ne soittelee toisilleen ja puhuu tärkeistä asioista. Kertoo elämästään ja kaikkea sellaista mitä mie en miun siskojen kanssa tee. Ja rehellisyyden nimissä – mie oon vähän kateellinen. Miten ihmeessä työ oikein teitte sen? Se ei suinkaan oo miun siskojen vika, ettei meidän välit ole läheiset – ei ollenkaan. Mie oon meistä se, joka pitää huonoiten yhteyttä. Mie en soita, enkä laita viestiä. Ja valtaosana kerroista, kun miun siskot on käymässä täällä, niin mie en käy niitä moikkaamassa. Joten ei – se ei todellakaan johdu miun siskoista, että meidän välit on etäiset.

 

Nuorin ja ärsyttävin

Kun me oltiin pieniä, mie olin aina se ärsyttävä pikkusisko. Ja se rooli on jäänyt. Tavallaan mie ymmärrän sen – ja mie tuun aina olemaan meistä nuorin. Mutta hetkittäin toivoisin, että siskoni oppisivat tuntemaan miut. Yleinen vitsi on se, että mie en osaa laskea (mikä on siis hauskaa, koska se on totta) ja että mie oon meistä se pinnallinen (ei hauskaa, mutta silti totta). Mutta on enemmänkin. Paljon enemmän. Ja niin on miun siskoissanikin. On paljon enemmän kuin sirkus tai hippiys tai BMX, mutta mie en tiedä siitä mitään.

Miusta on myös äärettömän vaikeaa tehdä aloite sisariini tutustumiseksi. Se on haastavaa. Ei sitä oikein tiedä miten aloittaisi: ”Hei kuule! Mehän ollaan tässä oltu siskoksia jo melkein 30 vuoden ajan. Niin tulipa tässä mieleen, että tutustuttaisiinko silleen oikeesti? Hankittaisko sellaiset läheiset välit niinku sulla on noiden muiden kanssa? Miten olis?” Tuntuu äärettömän vaikealta. Mutta kaiken tämän hulluuden keskellä kaipaan heitä. Äärettömän hassua kaivata ihmisiä, joista ei oikeastaan tiedä millaisia aikuisia heistä on kasvanut. Ja mitä jos he eivät pidä siitä aikuisesta, joka miusta kasvoi? Entä jos mie oon jäänyt ikuisiksi ajoiksi 10-vuotiaaksi toisten mieliin, koska sen jälkeen ei vaan ole positiivista kuvaa?

 

Jos pienellä olisi sisaruksia…

mie toivoisin, että heidän ikäeronsa olisi kohtuullinen. Toki se tuo haasteita teini-iässä, mutta toisaalta – nuoremman ei koskaan tarvitsisi tuntea jäävänsä asioista paitsi sen takia, koska on niin nuori. Ja näin nuorempi ei mahdollisesti tipahtaisi jo sisaruuden kelkasta niin varhain. Toisaalta sisarukset, joilla on pieni ikäero, saattaisivat yksinkertaisesti tapella niin paljon teini-iässä, että se sulkisi aikuisuuden tiiviit siteet jo sillä hetkellä. Hetkinen – ei tässä spekuloinnissa taida olla positiivista lopputulosta millään muotoa.

Mitä mie oon siskoiltani oppinut ja mitä mie oon heidän kanssaan tässä vuosien aikana kokenut – mie todella kadun sitä, ettei pieni koskaan saanut kokea sisaruutta koko värikirjoineen.

siskoni
Pienellä on sentään maailman ihanimpia serkkuja, vaikkei siskoja olekaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s