Kuinka monta vapaata iltaa saa viikossa olla?

Torstaina vietettiin vapaata iltaa Lutakossa J. Karjalaisen keikalla – ja oli muuten ihan supermahtava ilta. Kiitos vielä kaikille – erityisesti miehelle ja supertirpalle. (En mie tiiä mikä siun lempinimi voisi olla – yllättävän haasteellista keksiä.) Tänään mie oon menossa elokuviin katsomaan Kaunotarta ja Hirviötä – pieni on taas matkalla ystävänsä luokse pyjamabileisiin. Niin, että tässä sitä taas ollaan – ilta ilman lasta ja jo toista kertaa tällä viikolla. Hurjaa.

Mutta kuinka usein niitä vapaita iltoja viikossa oikein saa olla? Siis silleen, että ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa? Varsinkin, jos tietää lähtevänsä taas heti alkuviikosta työmatkalle useammaksi yöksi? Toisaalta oon ihan järjettömän innoissani. Ihanaa päästä elokuviin ilman, että tarvitsee järkätä lapsenvahteja tai kiirehtiä kotiin. (Voi kyllä olla, että kiirehdin kotiin, mutta ainakaan se ei johdu lapsenvahdista vaan puhtaasti pieruverkkareiden kutsusta.)

Kuka sen oikein määrittää, että kuinka monta lapsetonta iltaa viikossa saa olla? Tai, jos niitä sattuukin olemaan yhtenä viikkona enemmän kuin muina, niin nollaako se silloin kaikki ne illat, kun et ole ollut lapseton? Onko olemassa joku mittari, jolla on määritetty, että kuinka monta vapaata iltaa äiti saa viettää kuukaudessa, jotta lapsen psyyke pysyy ehjänä? Ja miksi se sama mittari ei koske isejä? Miksi miusta tuntuu niin äärettömän kurjalta se, että vietän toisen vapaan illan saman viikon sisällä?

No työmatkahan siellä taas kolkuttaa. Sen takia se huono omatunto taas laukkaa. Ei missään nimessä ole helppoa tehdä reissutyötä, kun on lapsi. Eikä missään nimessä ole helppoa tehdä reissutyötä, kun on lapsi eikä miestä. Jos saisin euron aina, kun joku kysyy: ”Mihin sä sen sun lapsen laitat siks aikaa, kun oot reissussa?” ei miun oikeastaan tarviis tehdä töitä enää. Olisin jo aika varakas. No vastauksestani huolimatta, niin en tosiaan jätä sitä kotiin niin, että laitan viikon ruuat kissanruokapurkkeihin odottamaan. Pieni on mukkilan hyvässä hoidossa. Epäreilua kaikille osapuolille? Kyllä, mutta sellaista se elämä on. Anteeksi äiti – anteeksi isä. Mutta mie en halua muuttaa huonompaan asuntoon ja alentaa meidän perheen elintapoja. Mutta tämä jatkuva, raastava huono omatunto ei todellakaan ole mukavaa. Mutta ei se äitikään, jonka sulakkeet on puoliksi jo palaneet, ole myöskään mukava.

vapaata iltaa

 

Miten tässä tilanteessa voi voittaa?!