Lapsen lomalla Tukholmassa

Lapsen lomalla – huh! Se jos mikä on haastavaa itse kullekin vanhemmalle. Tekemistä pitäisi olla, mutta ei kuitenkaan liikaa. Itse haluaisi nähdä paljon, mutta on mietittävää tekemiset ja tulemiset lapsen kautta. Onko sinne pitkät jonot? Jaksetaanko me jonottaa? Ei. Seuraava vaihtoehto. Onko sinne pitkä matka? Ei – hyvä. Voidaanko me kävellä sinne? Joo. Onko siinä lähellä jotain ruokapaikkaa? Ei. Perse. Mennäänkö sinne silti? Joo.

lapsen

Pienellä oli syntymäpäivät lokakuussa ja annoin hänelle silloin syntymäpäivälahjaksi matkan Tukholmaan. Mie oon reissannut aika paljon kesäkuun jälkeen, joten pikkasen piti suunnitella ja zumbailla, että saatiin reissu edes tämän vuoden puolelle. Mutta onnistuttiin! Miun työaikatauluthan muuttui luonnollisesti viime hetkellä niin, että ajoin lähtöpäivänä Kuopiosta Jyväskylään, nappasin Pienen kyytiin ja köröteltiin Jyväskylästä Turkuun. Mutta oli se kyllä sen arvoista. Meidän laiva lähti 8:45 Turun satamasta, joten ehdottomasti päätettiin yöpyä Turussa. Miulle kun nuo aamut on muutenkin hankalia, niin lähdepäs sitten ajamaan Jyväskylästä siinä hintun ennen 04 aamulla… Ei kiitos!

Me tosiaan lähdettiin perjantaiaamuna matkaan ja ensimmäinen reissupäivä menikin oikeastaan siinä laivalla ollessa. Pieni oli innoissaan – mie en. Mie kun tosiaan satun kärsimään tuosta meripahoinvoinnista, niin avomerellä keikkuminen oli oma henkilökohtainen helvettini. Ensi kerralla mennään lentokoneella – helkkarin paljon miellyttävämpää. Mutta pieni oli innoissaan! Siitä oli ihanaa olla laivalla. Täytyy kyllä myöntää, että Viking Linen Amorellan leikkihuoneen juttuja vetänyt Jesse oli ihan uskomaton. Se sai lapset viihtymään ihan miellettömän hyvin. Siinä oli poika, joka hoiti työnsä ihan mahtavalla otteella. (Ja mikä parasta: huuteli ilosia tervehdyksiä ja kyseli miten meidän Tukholmanpäivät meni vielä kun noustiin takaisin laivaan muutaman päivän jälkeen. Ja se huuteli ne käyttäen meidän nimiä. Vitsi mikä äijä.)

 

Mitä lapsen kanssa voi tehdä Tukholmassa?

Mitä me sitten siellä Tukholmassa oikein tehtiin? No perjantaina käytännössä nukuttiin, kun päästiin hotellille. Meidän hotelli, Crystal Plaza, oli muutaman kilometrin päässä satamasta Norrmalmilla ja sieltä oli lyhyet kävelymatkat kaikkialle. Lauantaiaamuna lähdettiin tassuttelemaan hotellilta aamiaisen jälkeen Junibackeniin. Muutaman kilometrin kävelymatkan aikana ihasteltiin maisemia ja napsittiin hulluna valokuvia – eli toisin sanoen: toimittiin just niin dramaattisen innostuneesti kuin turistit noin niinkuin normaalistikin toimii. Meillä kävi reissun aikana tosi hyvä tuuri noin sään suhteen. Aurinko paistoi koko reissun ja oli suhteellisen lauhkeaa. Ei tarvinnut ihan mielettömästi palella, sillä me nimittäin käveltiin kaikkialle (paitsi perjantai-iltana satamasta hotellille).

Junibacken oli ihana sekä vähän pettymys. Junibacken sijaitsee Djurgårdenin saaristossa ja se on lasten oma puisto. Siellä on Astrid Lindgrenin (sekä vähän Tovenkin) kirjoista tuttujen hahmojen oma satumaa. Junibackenissa on 2 erilaista satumaata, toisesta löytyy mm. Viirun ja Pesosen koti sekä Mikko Mallikkaan talo. Toinen on Muumimaailman miniversio. Näiden lisäksi Junibackenissa voi leikkiä Peppi Pitkätossun kodissa ja askarrella salongissa vaikka joulukortteja. Puistosta löytyy myös oma kirja-/lahjatavaramyymälä, josta myökin ostettiin pienet matkamuistot. Meidän mielestä ehdottomasti parasta Junibackenissa oli kuitenkin satujuna. Satujunan selostuksen sai suomeksi ja se kuljetti meitä pitkin valikoituja Astrid Lindgrenin satumaailmoja. Myö oltaisiin pienen kanssa haluttu mennä siihen toisenkin kerran, mutta valitettavasti pääsylipulla sai vain yhden junamatkan.

 

Miksi myö sitten petyttiin? Niin ihana kuin Junibacken olikin, loppui siellä tekeminen melko nopeasti. Pieni turhautui 1,5 tunnin jälkeen, kun enempää tutkimista ei yksinkertaisesti enää ollut. Lähteäkään ei oltaisi haluttu, mutta eivät ruotsisksi näytellyt pienet näytelmätkään oikein innostaneet. Niinpä poistuttiin Junibackenista parin tunnin kyläilyn jälkeen ja suunnattiin nenämme kohti Hard Rock Caféta. Viime vuonna oltiin miehen ja pienen kanssa Saksassa, jolloin ostin meille pienen Hard Rock Café -nallen. Ranskasta ostin syksyllä toisen, joten nyt siitä on tullut jo tapa. Hard Rockin myymälästä lähti matkaan nalle ja jäätiin sinne myöhäiselle lounaalle. Sielläkin henkilökunta oli uskomatonta. Niillä oli ilmiselvästi kiire, mutta se ei näkynyt kenestäkään. Meitäkin palveli useampi tarjoilija, joista kaikki olivat mielettömän mukavia. Pieni oli haltioissaan, kun yksi tarjoilija kehui hänen siirtotatskaansa sen jälkeen kun eka oli kiinnittänyt huomiota miun käsien tatuointeihin. Lähdettiin hyvillä mielin ja kylläisinä hotellille pienelle lepohetkelle ennen illan uusia seikkailuja.

 

Lauantai-ilta Tukholmassa

Illalla myö lähdettiin katsomaan kuninkaan linnaa. Niinpä tassuteltiin hotellilta vanhaan kaupunkiin ja mentiin tuijottamaan jättimäisen kokoista rakennusta. Pieni oli hyvin kiinnostunut portilla seisovasta vartijasta, joka ei ollut niin kiinnostunut meistä. Oli kuitenkin kohtelias ja vastasi meille, kun pieni huikkasi lähtiessä: ”Hejdå!” Pieni oli järkyttynyt, kun muut vartijat vaan mulkoili meitä. Enkä miekään oikein osannut selittää, että miksi yksi sanoi heipat ja muut ei. Me ei lauantai-iltana sen kummemmin tehty muuta kuin tallusteltu ympäriinsä. Tukholma oli koristeltu valoilla, joten ihan sama mihin katsoikin niin aina näki jotain näkemisen arvoista. Me löydettiin jättimäinen luistelurata keskeltä keskustaa. Luistelijoita oli ihana seurata – osa teki mitä ihmeellisimpiä piruetteja, osa pysyi juuri ja juuri pystyssä. Ja kaiken keskellä oli DJ, joka soitti musaa niin, että se kuului vielä linnalle asti.

Mikä miuta vähän huolestutti lauantai-illan ohjelmistossa, oli se, ettei siinä tosiaan ollut mitään ohjelmaa. Ei erityisiä paikkoja mihin mennä. Lopulta kävi kuitenkin ilmi, että mie olin ihan turhaa huolissani. Pieni oli vallan tyytyväinen siihen, että käveltiin käsikädessä pitkin Tukholmaa ja tuijoteltiin asioita. Juteltiin yhdessä ja naurettiin. Ja pakko myöntää – miekin olin onnellinen ihan näinkin yksinkertaisesta yhteisestä toiminnasta. Itse pidin tästä paljon enemmän kuin pienen perässä juoksemisesta pitkin Junibackenin sokkeloisia satumaita, vaikka ne ihania olivatkin. Mutta tällä yhteisellä kävelyllä miusta tuntui oikeasti siltä, että me vietettiin aikaa yhdessä.

 

Kotia kohti näin sunnuntaina!

Sunnuntaina oli meidän viimeinen päivä Tukholmassa. Alunperin meidän oli tarkoitus mennä Skansenin joulumarkkinoille pienen kanssa, mutta pieni totesi, että hän paljon mielummin tutkisi vanhaa kaupunkia kuin kävelisi joulumarkkinoille. Tosin uskon, että tähän syynä oli se 500 metrin lyhyempi matka, eikä suinkaan mikään muu.  Me lähdettiin hotellilta vasta 11:30 liikkeelle, sillä meidän laiva lähti satamasta vasta 20:00. Siinä oli tosiaan muutama hassu tunti kulutettavaksi ilman mitään lepopaikkaa. Niinpä saatiin lupa jättää meidän tavarat hotellin säilytystiloihin ja suunnattiin nenät vanhaan kaupunkiin. Vanhassa kaupungissa meillä oli tärppeinä Kuninkaalinen lahjatavarakauppa, josta ostettiin pukinkonttiin serkuille pienet muistot sekä ultimaattinen lelukauppa Krabat. Sen lisäksi ehdoton pysähdys oli karkkikauppa Gamla Stans Polkagriskokeri, josta hankittiin tuomisia mummille ja ukille. Sitten myö vaan ihmeteltiin. Pysähdeltiin kahviloihin ja TINTIN -kauppaan. Tuijoteltiin ikkunoita ja käytiin syömässä päivällistä, kunnes tuli aika noutaa tavarat hotellilta ja aloittaa matka kohti satamaa.

Kotimatkaa varten suosittelen muille esimerkiksi julkisia kulkuvälineitä. Kävelymatka ei ollut 4 kilometriä pidempi, mutta tavaramäärää ei todellakaan ollut mukavaa kantaa. Mie kun olin se kuormajuhta, joka kantoin niin omansa kuin pienenkin matkatavarat. Pieni hyppeli vieressä se Hard Rock Cafén nalle tassussaan ja välillä hihitteli, että: ”Ei miun kantamukset paina ollenkaan!”

Mutta Tukholma oli kaunis ja ihana. Mitä myö opittiin? Ruotsalaiset ei väistä – jos et halua törmätä, niin parempi vaan ite tehdä tilaa. Ja musiikki, sitä on kaikkialla. Ostoskaduilla, puistoissa ja toreilla. Kaikkialla soi musiikki – ainakin näin joulun aikaan. Mennäänkö me joku päivä uudestaan? Ehdottomasti, mutta – vaikka laivan henkilökunta olikin ihanaa, eikä siihen ole mitään pahaa sanaa sanottavana – niin ehkä kuitenkin lentokoneella. Vähemmän keikkumista.