”Hei kuule – siun lapsi on virhe.”

”Mikset sä lähe ikinä ulos meidän kaa?” ”No, hmmmm, miulla on lapsi.” ”Virhe.”

 

lapsi

”Onko siun aina pakko olla siun lapsen kanssa?” ”Lapsen pitäminen oli virhe.” ”Sie ite teit tän elämälles.” ”Hyi saatana – mie en ikinä haluais olla äiti.” ”Mikset sä ikinä dokaa? Ai nii joo – sulla on se lapsi.” ”Onko sillä nyt nii suuresti väliä, jos et oo nähny siun lasta viikkoon? Tää yks ilta vaan.” ”En mä keskittyis lapseen.” ”Sä pilasit sun elämän.” Ja mitä näitä kaikia nyt on tullukaan tässä vuosien aikana vastaan. Ymmärrättekö te, että te puhutte ihmisestä. Ihmisestä. Eikä siinä vielä kaikki – te puhutte miun elämän tärkeimmästä ihmisestä. Jos te niin kovasti haluutte olla miun kaa, nii hei – meidän ovet on aina avoinna.

Kun myö oltiin pieniä, mie jollain tasolla yritin ymmärtää. Silleen ihan oikeesti. Annoin anteeksi kaikki typerät kommentit – ne seikkaili toisen korvan kautta sisään ja tyhjyyden kautta toisesta ulos. Mutta siinä vaiheessa, kun mie oon jo melkein 30 ja kuuntelen tätä samaa shaibaa vieläkin, niin miun on aika myöntää, että sulake alkaa palaa. Mie ymmärrän huumoria, mie oon tosi kova heittää sitä itekin. Mutta entä sitten, kun se ei oo enää huumoria? Missä vaiheessa on okei huutaa: ”Ei nyt oikeesti tää oo mahdollista, että tämä sama paska jatkuu vieläkin?!”

Millä oikeudella kukaan meistä on sanomaan, että jonkun toisen elämä on virhe? Varsinkin, kun kyse on ihmisen alusta, joka opettelee elämää? Joka ei ole tehnyt mitään pahaa – ei ainakaan tahallaan sekä täysin ymmärtäen tekojensa seuraukset? Kuka olet sinä, tai minä, kommentoimaan, että kenen elämä tällä planeetalla on jonkin arvoinen. Ja millä oikeudella me halveksitaan toisen elämää sen takia, että joku ei oo enää vapaa juoksemaan pitkin kylää 24/7. Eikä siinä vähätellä pelkästään lapsen elämää, vaan sen vanhempien myös.

lapsi

Niinpä mie sanon siulle, miun tyttäreni elämän halveksija, että mie oon valinnut elämäni suunnan 8 vuotta sitten. Mie tein päätöksen, jossa mie päätin arvostaa jonkun toisen elämää. Mie päätin haluta kokea kaiken sen rakkauden – jopa sen pimeän puolen. Mie otin vastaan elämän, mutta mie en vaihtanut sitä omaani. Miulla on ihan oma elämä – ihan niin kuin miun tyttärelläkin on. Ja, jos kahden elämän arvokkuutta lähdettäisiin vertailemaan, miun tyttäreni elämä olisi arvokkaampi kuin miun elämäni on. Mie en valinnut samaa tietä kuin sie, mutta miulla on siulle salaisuus: se ei tee miun elämästä huonompaa. Se ei tee kenenkään vanhemman elämästä huonompaa. Ja hei vanhempi – se ei tee sen lapsettoman elämästä huonompaa, kun sillä ei oo lapsia.

Ja muuten, elämäntilanteita ei koskaan pitäisi lähteä muutenkaan vertailemaan toisten kanssa. Meillä on kaikilla oma polkumme – oisko siunkin jo korkea aika hyväksyä se?

5 thoughts on “”Hei kuule – siun lapsi on virhe.”

  1. Ihan typeriä kommentteja oot joutunu kestämään! Kertoo kommentoijista itsestään, ei mistään muusta. Itellä on elämässä paljon monenmoista, mutta kyllähän tytär on mulle #1 ja paras asia mun elämässä. Lapset on parasta, mitä ihmiselle voi tapahtua. :)

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista – näitä on aina ihana saada :) Ja miun kohdalla ainakin ehdottomasti paras ratkaisu, mitä oon ikinä tehnyt tuo tirpula :)

      Tykkää

  2. No vastapuoleen taas ’lapsellisilta’ kuulee kommentteja kuten etkö se halua koskaan saada lasta? Ööö, se että ihmisellä ei ole sillä hetkellä lasta ei kerro aina hänen halustaan ja koskaan on pitkä aika, sen lisäksi vielä mitä sitten vaikka en haluaisi. Tästä päästään siihen ajatusmaailmaan että sitten vasta kun on lapsi niin ymmärtää elämää… Voi pojat… :D

    Tykkää

    1. No arvasinkin, että joku tuo esille ”no mutta entäs se toinen puoli sitten” -tyyppisen lähestymistavan. Sen takia kirjoitinkin tuonne ton ”Ja hei vanhempi – se ei tee sen lapsettoman elämästä huonompaa, kun sillä ei oo lapsia.” Järjetön taistelu, että kenen elämistyyli on se paras tai oikee. Puhumattakaan siitä, että kuka nyt meistä yleensäkään ymmärtää elämää – en minä ainakaan :D

      Tykkää

  3. Tismalleen!
    Se kuinka ärsytti kaverit joilla oli lapsia kun itsellä ei ja kun ne lähtenykkään pubiin sun kanssa ja jouduit siksi itsekkin jäämään OMAAN kotiin.
    Nyt kun on itsellä on lapsi, pubiin pyydetään edelleen, en halua mennä enkä pääsisikään, mutta meitä ei voida tulla moikkaamaan meille.
    En ikinä ikinä maailmassa pärjäisi enää ilman lastani. Ilman lasillista todella helposti.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s