Mihin se kesä meni?

Nukuin tänään pitkään. Se on meidän perheessä ihan normaalia, että pieni touhuaa omiaan ja mie porskutan puolinukuksissa muutaman tunnin pidempään. En mie koskaan oo ollut mikään aamuihminen – en välttämättä edes pysy hereillä, vaikka nousisinkin. Sitten se iski – koulu alkaa ensi keskiviikkona! Mitä ihmettä? Mihin se kesä meni? Eikö me justiinsa käyty hakemassa todistukset ekalta luokalta? APUA!!!!

Meidän kesä on tosiaan livahtanut ohi hurjaa vauhtia ja siinä on kerennyt tapahtua paljon. Pieni on käynyt Pummitädin kanssa Pariisissa, Leijonatukka meni naimisiin, rakas mummoni siirtyi tuonpuoleiseen, kisse tuli taloon ja mie oon juossut ympäri Suomea opetellen uutta työtä. Ja tässä on ihan vain muutama meidän maailmaa jyrähdyttäneistä asioista. Kaksi kuukautta on kulunut jatkuvien uusien yllätysten hyppiessä nenän eteen – ja muutaman hirven (ja poronkin) – eikä ne ole olleet tänä kesänä pääasiassa miellyttäviä. On testattu mielenlujuutta ja kykyä taistella. Vielä ollaan pystyssä, mutta vajaan kahden viikon päästä karkaan Pariisiin, eikä se haittaa miuta yhtään. Aion irroittautua omasta elämästäni – jos en muuten onnistu, niin uppoudun hiilareihin ja punaviiniin. Viime aikaisella ruokavaliollani käy kyllä kohta niin, että pitää ostaa uusia vaatteita.

Photo 10-07-16 13 43 13

Myö käytiin pienen kanssa ostamassa kouluvaatteita jo muutama viikko sitten. Koulureppukin on, samoin kuin uusi penaali. Mie en oo Jyväskylässä ekana koulupäivänä, mikä harmittaa vietävästi, mutta minkäs teet. Ei auta kuin soitella iltapäivällä, että miten päivä on mennyt. Miun piti käydä ostamassa pienelle uusi puhelin, kun vanha mystisesti hävisi. Luojan kiitos se oli edes rikki, niin ei harmittanut liian paljon.

Ensi viikolla alkaa siis arki myös pienellä. Hurjaa – elämä lähtee pyörimään taas jumalatonta vauhtia eteenpäin. On tanssituntia, pianotuntia, koulua ja töitä. Vähän kauhistuttaa, elämäntilanne on taas niin erilainen kuin mihin ollaan totuttu. Mutta ehkäpä myö selvitään tästäkin kunnialla, kunhan ollaan hetki harjoiteltu.