Myö ollaan söpöjä niin pitkään ku myö ei olla äiti ja tytär

Me käytiin tänään pienen kanssa ostoksilla kahdestaan. Vähän viettämässä äiti-tytär -laatuaikaa ja katsomassa siinä mielessä tulevaisuuteen, että kohta puoliin alkaa taas koulu, eikä sinne sovi alastikaan mennä. Me ollaan pienen kanssa harrastettu shoppailua käytännössä jo 7 vuotta ja meillä on siihen omat rituaalimme. Sen lisäksi tietysti, että me kumpikin nautitaan sellaisesta hummailushoppailemisesta, ettei olla hakemassa mitään tiettyä vaan saa kattoa ja hullutella koko sielun edestä. Siitä johtuen mie ymmärrän kyllä, että helposti kanssashoppailijat ajattelee, että mie oon vienyt miun sukulaistytön ostoksille ja se on ah – niin hellyttävää.

Myö ollaan pienen kanssa aina houkuteltu tuntemattomia juttelemaan meidän kanssa – ihan sama missä päin maailmaa myö ollaan menossa. En tiedä mistä se johtuu, eikä se miuta oo pahemmin ikinä haitannut. Lukuunottamatta niitä tilanteita, kun ihmisten reaktiot muuttuvat täysin tajutessaan, että myö ollaan äiti ja tytär, eikä suinkaan esimerkiksi täti ja siskontyttö. Se toimii käytännössä joka kerta samalla tavalla: meidän kanssa höpötelleiden ihmisten kasvoilla vilahtaa järkytys, sitten vaivaantunut hymy ja sen jälkeen kylmä katse. Sen jälkeen osa keksii jonkun tekosyyn poistua, osa vaan kääntää selkänsä ja kävelee pois. Ne ketkä on vasta siinä vaiheessa, että hymyilevät ja vähän naureskelevat, kun seuraavat meidän touhuja, niiden ihmisten kasvoille pamahtaa paheksunta ja se naureskelu loppuu siihen.

Kaikki ihmiset eivät tietenkään käyttäydy näin – ei missään tapauksessa. Ihmisiä on moneksi. Ja pääsääntöisesti en jaksa enää välittää tästäkään asiasta, mutta välillä se kyllä vituttaa ja rutkasti. Miun mielestä on yksinkertaisesti naurettavaa, että myö ollaan söpöjä yhdessä niin pitkään kun meitä ei pidetä äitinä ja tyttärenä. Miksi on hyväksyttävämpää, että vien ”siskontyttäreni” ostoksille kuin se, että se nyt sattuukin olemaan miun oma tytär?

Photo 23-06-16 16 52 04

Mie oon joutunut perustelemaan luvattoman paljon omaa ulkonäköäni äitiyden nimissä. Miulle on sanottu monta kertaa, että äiti-ihmiset ei näytä tältä (vielä – tulevaisuuteen, kun mennään nii meillä on luultavasti palon kirjavampi äitilook, mikä on muuten helkkarin hieno asia). Miulle on myös sanottu, että äitinä ei saa näyttää tältä sekä ettei muut äidit halua puhua miun kanssa, koska pukeudun liian omituisesti. No morjens vaan teille sinne sitten! Ei kenenkään pitäisi joutua painostuksen alle koskien omaa ulkonäköään – oli sitten jälkikasvua tai ei.

Mie oon puhunut viime aikoina työni puolesta aika paljon ennakkoluuloista – omistani, itse kohtaamistani sekä miltä ne tuntuvat. Siitä miten vituttaa, kun joku vilkaisee siuta ja tekee omat päätöksensä siitä millainen sie oot. Miun tytär ei oo känni-illan seuraus, eikä häntä pitäisi koskaan tuomita sellaisena. Hän on todiste siitä, että joskus kauan sitten kaksi ihmistä rakasti toisiansa hyvin paljon. Niin paljon, että he halusivat jotain yhteistä. Mutta joskus, varsinkin kun ollaan tosi nuoria ja rakastuneita, sitä ei välttämättä tajuta, että se rakkaus voi muuttua niin, ettei se enää riitäkään pitämään kaikkea kasassa.

Niinpä mie päätän tämän toteamalla, että äiti se on semmoinenkin äiti, joka on erilainen. Äiti se on semmoinenkin äiti, joka sopii muottiin. Eikö olis jo aika jollain tasolla oppia tunnistamaan omia ennakkoluulojansa ja tehdä niille jotain?

14 thoughts on “Myö ollaan söpöjä niin pitkään ku myö ei olla äiti ja tytär

  1. Minä olen vahinko. Oikeasti, ihan puhdas ja rehellinen vahinko. Minun äitini ei halunnut minua ja alkuraskaudessa pohti aika vakavastikin aborttia, mutta siihen olisi tarvittu isovanhempieni lupaa. Äitini raskaus tuli julki, kun hän oli seitsemännellä kuulla raskaana – aikaisemmin hän ei edes uskaltanut kertoa raskaudestaan paitsi minun biologiselle isälleni. Äitini on synnyttänyt minun 16-vuotiaana Neuvostoliitossa.

    Vähentääkö tämä minun tai äitini ihmisarvoa? Onko hän jollakin tavalla huonompi äiti, koska hän 16-vuotiaana halusi abortoida minut? Mielestäni ei – koska hän on aina ollut minulle rakastava ja läsnäoleva äiti. Olenko minä jollakin tavalla toisarvoinen, koska minua ei haluttu? Tyttäresi ei ole känni-illan seuraus, ja vaikka olisikin niin mitä sitten? Kenenkään ihmisarvo taikka minkäänlainen arvo riipu siitä millaisissa olosuhteissa hän on syntynyt/hänet on tehty. Minä saatan olla känni-illan seuraus ja äitini on ollut teiniäiti.

    Olen myös koko ikäni ollut ihan saamarin ylpee siitä, ja kertonut asiasta aina rinta rottingilla. Koska onhan se nyt ihan hiton siistiä!!!

    Tykkää

    1. Mie tykkään siun asenteesta :D Ja nimenomaan miun pointti on yrittää tuoda esille sitä, että ei me olla yhtään sen vähempi arvoisia, vaikka ollaankin teiniäiti ja sen tytär. Joten siis vastauksena (mahdollisesti retorisiin kysymyksiisi), niin työ ootte ihan yhtä arvokkaita kuin kaikki muutkin – niin kuin myökin ollaan.

      Tykkää

      1. Oli retorisia kysymyksiä nuo – myös samalla kommentista katosi se toinen puoli :D Ja juurikin niin, työ ootte miun mielestä ainakin tämän blogin perusteella hyvä tiimi! <3

        Ja äitinä siä vaikutat siltä, että kun tyttäresi on teini-ikäinen ja vanhempi, hän myös silloin uskaltaa tulla kertomaan ongelmistaan ja murheistaa sinulle :)

        Tykkää

  2. Hassua. Miltä äidin sitten pitäisi näyttää? Väsyneeltä ja kiukkuiselta, ryysyihin pukeutuneelta ihmisrauniolta? Unohdit varmaan myös että äidin kuuluu kauppareissulla huutaa että mitään ei osteta, ihan luonnotonta tuommoinen lapsen kanssa yhdessä tavaroiden tutkiskelu :D Tästä muistui mieleeni kun joskus 13-vuotiaana kanniskelin vauvaikäistä pikkuveljeäni kaupassa ja ihmiset kauhisteli ääneen että onpas nuori äiti :D

    Tykkää

  3. Jotenkin tulin surulliseksi tämän jutun luettuani, miksi et saisi olla sekä äiti että näyttää omalta itseltäsi, omassa tyylissä? Olethan kaunis, oma itsesi! Entäs jos muiden äitien tyyliä tullaan arvostelemaan?? Vaikka jos joku on hieman ylipainoinen tai tikissä kuin mikä ja laittaa ja pitää huolta itsestään. Jokainen saa olla sellainen kuin on ja todellakin näytätte hyvin onnellisilta ja söpöiltä ÄIDILTÄ JA TYTTÄRELTÄ tässä kuvassa! :)

    Tykkää

  4. Näin vähän vanhempana ”poikkeavana” äitinä sanoisin, että tuo asenne ei tunnu muuttuvan..ainoastaan oma asenne muuttuu.
    Vanhin lapsistani on kohta täysi-ikäinen ja viidestä muksusta nuorin on 4. Hiukseni on olleet tänä vuonna jo blondit, vihreät, siniset ja violetit…

    Minua luultiin poikani tyttöystäväksi. Kukakohan siinä järkyttyi enemmän, poikani vai se pahaa-aavistamaton muori, joka häkeltyi naurunpurskahduksestani ;)

    Olen muksuilleni opettanut aina, että suotta tunkevat itseään johonkin muottiin. Muut yrittävät sitä kyllä heidänkin puolestaan. Ongelma ei ole jonkin persoonallisuus, vaan se ettei kaikki osaa käsitellä sitä. Onneksi maailma muuttuu, siskoseni. Tehdään me sitä muutosta oman äitiytemme kautta :)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s