Hyvä ihminen

Mie en ole hyvä ihminen. Yritän tehdä asioita niin, ettei kehenkään satu. Pyrin ajattelemaan toisten etua ennen omaani ja toimimaan niin, että kaikkien olisi hyvä olla. Mutta sitten joku sanoo, että pitää ajatella omaa hyvinvointia ja kuunnella itseänsä tunteitansa. Niinpä joskus olen toiminut itsekkäästi ja satuttanut muita. Joskus olen toiminut niin, että tiedän satuttavani toista ihmistä – enkä ole edes katunut sitä jälkeenpäin. Jollain tavalla se hämmentää miuta, koska pienenä olin varma, että miusta kasvaa hyvä ihminen.

Niin – tiedetään. Ihmisyyteen kuuluu virheet ja niistä tulee oppia. ”Jos ei ole tehnyt elämässään virheitä, niin ei luultavasti ole tehnyt mitään”, taisi joku viisas ihminen joskus sanoa. Mutta entäs jos toistaa sitä virhettä jatkuvasti – vaikka tietäisi, että se satuttaa jotakin toista ihmistä? Ja entä jos tekee sen siksi, että se tuntuu itsestä niin luonnolliselta? Jos pitäisi ajatella muiden tunteita, mutta samalla pistää itsensä etusijalle, niin mistä sen tietää mikä on oikein?

Photo 13-06-16 12 41 39

Mie pelkään sitä päivää, kun pieni tulee ja kysyy millainen on hyvä ihminen. Mie oon sitä mieltä, että hyvä ihminen on sydämeltään puhdas ja kiltti kaikki kohtaan – kuitenkaan toimimatta vastoin omia tunteitansa. No siinähän sitä ollaan jännän äärellä sitten. Aina ei voi olla kiltti kaikille. Aina ei voi toimia kaikkia kohtaan oikein. Aina ei voi olla satuttamatta. Mikä sen määrittää, että mikä on hyvän ihmisen määrittelemän rajan sisällä ”hyvää” satuttamista ja mikä on sitten sitä pahaa?

Mie elän muutosvaihetta. Ilmiselvä uuden nahan luominen on taas käynnissä. Tukka on uusi, uusi läväri on hankittu ja tatskaidea tullut kuin kirkkaalta taivaalta mieleen. Niin käy joka kerta, kun miun elämässä jyllää muutoksien myrsky. On aika tarkastella vanhaa – napsia sieltä ne opit mitä on matkan varrella tulleet eteen. Ottaa muistot ja pakata ne kauniisti omiin laatikoihinsa ilman mitään kiirettä. Se on ihan okei velloa niissä, nauraa ja itkeä niitä tarkastellessa, kunnes tulee se aika siirtää ne syrjään. Ja kun kaikki tämä on tehty, on aika kääntää uusi sivu ja alkaa kirjoittamaan.

Photo 22-06-16 19 14 21

Mie ja pieni ollaan kohdattu jo paljon tämän sangen lyhyen matkan aikana. Miuta pelottaa, että miten pienen käy. Hän on nähnyt pieneksi ihmiseksi liikaa – kokenut liikaa. En tiedä auttaako se häntä vai tuhoaako se hänet. Toivon, että osaan kasvattaa hänestä ihmisen, joka selviää. Joka oppii äitinsä virheistä – ainakin osasta niistä, koska joka tapauksessa pienen on tehtävä virheitä. On tehtävä ne asiat, jotka näyttävät hänelle millainen ihminen hän haluaa olla.

Mutta miuta pelottaa – mie oon hyvä työssäni, joten mie helposti uppoudun siihen. Mie en oo hirveän hyvä äiti – mie rakastan pientä yli kaiken. Mutta mie en oo se pullantuoksuinen, leikkipuistoissa viihtyvä aktiivimami, jollaisia salaa ihailen yli kaiken. Mie rakastan kahviloita, mie rakastan tehdä töitä, mie rakastan shoppailla. Mie rakastan tehdä näitä asioita pienen kanssa. (Paitsi töitä – se on liian haastavaa jopa miun makuun, vaikka haasteita rakastankin.) Mutta väistämättä mietin, että miten se vaikuttaa pieneen. Hän on kasvanut tiiviisti aikuisten maailmassa koko elämänsä ja se näkyy. Joskus hyvällä ja joskus pahalla. Joskus hän katsoo miuhun ja sanoo jotain niin aikuismaista ja viisasta, että mie en voi muuta kuin miettiä, että mitä mie oon tehnyt ansaitakseni jotain niin mahtavaa kuin pieni. Se lapsi on siunaus, vaikka välillä se joltain muulta tuntuukin.

 

2 thoughts on “Hyvä ihminen

  1. Moi!
    Tunnistin tästä tekstistä paljon asioita, joista oma äiti on mulle puhunut ja sanonut samankaltaisten asioiden painaneen hänenkin mieltä. Äiti oli yksinhuoltaja ja kasvoin lapsuuden äidin kanssa kahdestaan. Äiti teki kolmivuorotyötä ja opiskeli, joten olin paljon öitä mummon luona ja päiväkodissa. Elimme usein niin tiukilla, että kaupassa piti jättää herkut pois, että saatiin ruuat. Koin itsekin varhaislapsuudesta teini-ikään paljon asioita, jotka vaativat paljon käsittelyä (yhteys isään katkesi, uusperhe, johon vanhemmat siskot eivät äitiä ja minua hyväksyneet, monen vuoden välirikko läheisten sukulaisten kanssa..). Mutta nuo eivät ole asioita, jotka lapsuudesta / nuoruudesta muistan. Muistan sen, miten aina joskus käytiin suoraan päiväkodista hakemassa pizza ja syötiin sitä yhdessä. Muistan sen, miten välillä heräsin, kun äiti yövuoron jälkeen tuli kurkistamaan makuuhuoneeni ovelta. Muistan sen, kun kauppareissun jälkeen ei ollut kaupan herkkuja, mutta äiti keitti kotitekoista toffeeta. Kaikki elämäni hetket, niin ilot kuin surut, muistan aina niin, että äiti on ollut läsnä ja rakastava, vaikka on itse kertonut näin jälkeenpäin kokeneensa usein riittämättömyyden tunteita.

    En ole tutustunut blogiisi aiemmin, enkä näin ollen tiedä sinun ja tyttäresi ”taustoja”, mutta tämän tekstin kanssa omat kokemukseni kohtasivat. Tulipa tosi pitkä kommentti, mutta näin lyhyesti ja yksinkertaisesti halusin vain sanoa, että ei tosiaan tarvitse olla mikään pullantuoksuinen aktiivimami ollakseen just omalle lapselle maailman paras äiti:)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s