Hyvä ihminen

Mie en ole hyvä ihminen. Yritän tehdä asioita niin, ettei kehenkään satu. Pyrin ajattelemaan toisten etua ennen omaani ja toimimaan niin, että kaikkien olisi hyvä olla. Mutta sitten joku sanoo, että pitää ajatella omaa hyvinvointia ja kuunnella itseänsä tunteitansa. Niinpä joskus olen toiminut itsekkäästi ja satuttanut muita. Joskus olen toiminut niin, että tiedän satuttavani toista ihmistä – enkä ole edes katunut sitä jälkeenpäin. Jollain tavalla se hämmentää miuta, koska pienenä olin varma, että miusta kasvaa hyvä ihminen.

Niin – tiedetään. Ihmisyyteen kuuluu virheet ja niistä tulee oppia. ”Jos ei ole tehnyt elämässään virheitä, niin ei luultavasti ole tehnyt mitään”, taisi joku viisas ihminen joskus sanoa. Mutta entäs jos toistaa sitä virhettä jatkuvasti – vaikka tietäisi, että se satuttaa jotakin toista ihmistä? Ja entä jos tekee sen siksi, että se tuntuu itsestä niin luonnolliselta? Jos pitäisi ajatella muiden tunteita, mutta samalla pistää itsensä etusijalle, niin mistä sen tietää mikä on oikein?

Photo 13-06-16 12 41 39

Mie pelkään sitä päivää, kun pieni tulee ja kysyy millainen on hyvä ihminen. Mie oon sitä mieltä, että hyvä ihminen on sydämeltään puhdas ja kiltti kaikki kohtaan – kuitenkaan toimimatta vastoin omia tunteitansa. No siinähän sitä ollaan jännän äärellä sitten. Aina ei voi olla kiltti kaikille. Aina ei voi toimia kaikkia kohtaan oikein. Aina ei voi olla satuttamatta. Mikä sen määrittää, että mikä on hyvän ihmisen määrittelemän rajan sisällä ”hyvää” satuttamista ja mikä on sitten sitä pahaa?

Mie elän muutosvaihetta. Ilmiselvä uuden nahan luominen on taas käynnissä. Tukka on uusi, uusi läväri on hankittu ja tatskaidea tullut kuin kirkkaalta taivaalta mieleen. Niin käy joka kerta, kun miun elämässä jyllää muutoksien myrsky. On aika tarkastella vanhaa – napsia sieltä ne opit mitä on matkan varrella tulleet eteen. Ottaa muistot ja pakata ne kauniisti omiin laatikoihinsa ilman mitään kiirettä. Se on ihan okei velloa niissä, nauraa ja itkeä niitä tarkastellessa, kunnes tulee se aika siirtää ne syrjään. Ja kun kaikki tämä on tehty, on aika kääntää uusi sivu ja alkaa kirjoittamaan.

Photo 22-06-16 19 14 21

Mie ja pieni ollaan kohdattu jo paljon tämän sangen lyhyen matkan aikana. Miuta pelottaa, että miten pienen käy. Hän on nähnyt pieneksi ihmiseksi liikaa – kokenut liikaa. En tiedä auttaako se häntä vai tuhoaako se hänet. Toivon, että osaan kasvattaa hänestä ihmisen, joka selviää. Joka oppii äitinsä virheistä – ainakin osasta niistä, koska joka tapauksessa pienen on tehtävä virheitä. On tehtävä ne asiat, jotka näyttävät hänelle millainen ihminen hän haluaa olla.

Mutta miuta pelottaa – mie oon hyvä työssäni, joten mie helposti uppoudun siihen. Mie en oo hirveän hyvä äiti – mie rakastan pientä yli kaiken. Mutta mie en oo se pullantuoksuinen, leikkipuistoissa viihtyvä aktiivimami, jollaisia salaa ihailen yli kaiken. Mie rakastan kahviloita, mie rakastan tehdä töitä, mie rakastan shoppailla. Mie rakastan tehdä näitä asioita pienen kanssa. (Paitsi töitä – se on liian haastavaa jopa miun makuun, vaikka haasteita rakastankin.) Mutta väistämättä mietin, että miten se vaikuttaa pieneen. Hän on kasvanut tiiviisti aikuisten maailmassa koko elämänsä ja se näkyy. Joskus hyvällä ja joskus pahalla. Joskus hän katsoo miuhun ja sanoo jotain niin aikuismaista ja viisasta, että mie en voi muuta kuin miettiä, että mitä mie oon tehnyt ansaitakseni jotain niin mahtavaa kuin pieni. Se lapsi on siunaus, vaikka välillä se joltain muulta tuntuukin.