Aikuinen kasvata lapsesi!

Pieni oli lähdössä kouluun, kun hän mietteliäänä sanoi: ”Äiti – mitä jos ne muut pilkkaa taas miuta?” Huokaisin. Eilen pientä oli kiusattu, koska hänellä oli värikäs maatila-aiheinen pipo, jonka hän oli löytänyt Mukkilan aarteista. Ostin pipon hänelle aikoinaan, kun työskentelin lastenvaateliikkeessä, mutta se sopii hänelle vielä mainiosti. Muut lapset olivat kuitenkin pitäneet sitä lapsellisena ja tehneet kiusaa. Tänään oli huolena Kummitustädin Saksasta tuoma Adidaksen bomber-tyyppinen tuulitakki. Pieni pelkäsi, että muut sanoisivat sen olevan poikien takki. No nielin haluni sanoa, että jos joku sanoo jotain, niin kettuile takaisin. Käskin pienen todeta vaan kiusaajille, että mikäli ei ole mitään nättiä sanottavaa, niin sitten kannattaisi olla hiljaa. Mutta miuta ärsyttää, että hän joutuu miettimään tällaista lähtiessään kouluun.

Lapset on ilkeitä toisilleen – kaikkihan sen tietää. Mutta harva tajuaa, että he ovat ilkeitä toisilleen, koska he eivät ymmärrä. Kenen tehtävä se on saada heidät ymmärtämään? No vanhempien. Se on vanhempien tehtävä keskustella oman lapsensa kanssa siitä miten toisia ihmisiä kohdellaan, miten heille puhutaan – opettaa heidät ymmärtämään tunteita ja mikä tärkeintä: se on vanhempien tehtävä opettaa lapsilleen käytöstavat. Ei opettajien, ei päiväkotitätien vaan vanhempien. Muiden kasvattajaroolien tarkoitus on tukea vanhempien kasvatustyötä, ei tehdä sitä heidän puolestaan.

Snapchat-5824562016287172581

Mie en voi sietää ”vapaata kasvatusta” kasvatusmetodina. Ei se homma toimi niin – hyvin harva ihminen on oikeasti niin fiksu, että tajuaa tekevänsä väärin. Ja miten voisikaan, jos sitä väärää ja oikeaa ei koskaan ole opetettu. Vapaan kasvatuksen lopputuloksena on pääasiassa itsekkäitä, paskamaisia ihmisiä, joita ei todellakaan kiinnosta muiden ihmisen tunteet. Toki tietysti rajoistakin voi tulla ongelmia siinä vaiheessa, kun niitä pidetään liian tiukassa otteessa. Vastapainona on sitten kapinoiva lapsi, joka tekee kaikkien elämästä täyttä helvettiä. Ja sen oikean tasapainon löytäminen – no sehän se sitten helppo asia onkin. (Mikäli et huomannut sarkasmia, niin selvennyksenä: se oli sarkasmia.)

No sehän kävi siinä selväksi sitten, että lapsen kasvattaminen ei ole mitään helppoa hommaa. Pitäisi osata olla tiukka rajojen kanssa, mutta samalla antaa asioiden olla. Helposti siinä lipsuu sitten siihen ”Aa! Mutta nythän tässä ympärillä velloo tämmöinen annetaan lapsien oppia itse virheistään -ideologia! Miunhan ei tarvii oikeastaan tehdä tässä sitten mitään!” -ajatusmaailmaan. No ihan vaan toisena vanhempana olis kysymys: miten se lapsi tietää edes tehneensä virheen, jos vanhempi ei kerro sitä hänelle? Jotta ei tulisi väärää kuvaa, niin ei – mie en todellakaan oo täydellinen äiti. Kaikkea muuta. Mie teen järkyttävän määrän virheitä tyttäreni kanssa joka ikinen päivä. Ja mie tiedän sen. Mutta mie rakastan miun tytärtä niin paljon, että asetan hänen elämäänsä rajoja, koska jokainen ihminen tarvitsee niitä – oli sitten lapsi tai aikuinen. Kasvaessa se rajojen näkyvyys vain hämärtyy, mutta kyllä niitä siellä kuitenkin on.

IMG_20160415_151217

Jokin aika sitten pieni kertoi, että häntä kiusataan kotimatkoilla. Muutamat luokan pojat varastelivat hänen hanskojaan ja niin edelleen. Miuta jännitti soittaa poikien vanhemmille. Mie oon niin usein kohdannut niitä äitejä, jotka toteavat vain, että ”ei meidän Pauli-Petteri ikinä tekisi mitään sellaista” ja asiaan ei koskaan puututa. Yllätyin puheluista kummallekin äidille positiivisesti. Kumpikin suhtautui asiaan vakavasti, pahoitteli miulle poikien käytöstä ja lupasi ottaa asian käsittelyyn. Mikä kuitenkin särähti korvaani oli se, että kumpikin äiti sanoi, ettei heidän poikansa ikinä olisi se, joka aloittaisi tällaista käytöstä, vaan on yleensä se joka lähtee näihin mukaan. No tässä tapauksessa oli kaksi poikaa, eikä kumpikaan vanhempiensa mukaan ole se joka keksii tempauksia tai aloittaa kiusaamista, mutta se kiusaaminen tapahtui. Olen myös kerran todistanut tilanteen, jossa olen nähnyt, kun lapsi on näyttänyt hoitajalleen keskaria ja huutanut: ”Haista paska!” Kun tämä hoitaja on sitten yrittänyt puhua asiasta lapsen vanhemman kanssa, äiti syytti hoitajaa valehtelemisesta ja totesi, ettei hänen lapsensa ikinä käyttäytyisi noin. Voin vaan kuvitella mikä teini-ikäinen hirviö se demoni nyt on.

IMG_20160421_172603

Aikuinen aseta lapsellesi rajat. Kerro milloin pitää mennä nukkumaan, käytä sanaa ”ei”, selitä miksi jotain ei saa tehdä tai miksi jollekin tuli paha mieli. Kysy mitä mieltä lapsesi on niistä asioista mistä puhutte. Opeta hänet keskustelemaan ja kertomaan omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Opeta hänelle sanat ”kiitos” ja ”anteeksi” ja mikä tärkeintä: auta häntä ymmärtämään mitä ne tarkoittavat ja kuinka tärkeitä ne ovat, vaikka ne ovat hyvin pieniä sanoja. Ja opeta hänelle se kultainen sääntö: ”Tee muille niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän”, vaikka et uskonnollinen olisikaan. Usko pois – ei tarvitse olla minkään uskonnon edustaja, jotta voisi opettaa jälkikasvuaan arvostamaan ihmisiä, jotka jakavat tämän maailman hänen kanssaan.