Sisustaminen ja inspiraation puutteen tuska

seina

poyta

Pitkän pimeyden jälkeen aurinko alkaa taas paistaa. Huomaan kaipaavani muutoksia kotiin – ei suinkaan tullut yllätyksenä, sama ilmiö toistuu jokaisen vuoden alussa. Hillitön halu heittää vanhat huonekalut roskiin ja kävellä kauppaan ostamaan uudet tilalle. Vaikka se toisi varmaan mieletöntä tyydytystä tähän pieneen materialistisieluun, niin valitettavasti taloudellinen tilanne ei anna niin rankasti periksi, että se olisi mahdollista. Myönnettäköön, että miulla on kyllä hieman mielipuolinen hymy aina, kun haaveilen asiasta.

Tällä hetkellä suurin ongelma tuntuu olevan olohuoneen valkoinen seinä, johon olen yrittänyt löytää taulua jo monta kuukautta. Hyviä ehdokkaita on kyllä löytynyt – kuten henkilökohtainen suosikkini tatuoidusta merikapteeni-mursusta – mutta yksimielisyyttä joko itse taulun, tai sen hinnan kanssa, ei olla saatu aikaisiksi miehen kanssa.

Toinen polttava hanke on olohuoneen sohva. Oon edelleen hieman katkera 18-vuotiaalle miulle, jonka mielestä sininen sohva oli kannattava hankinta. Jos mie voisin, niin mie palaisin ajassa takaisin ja läpsisin itteeni korville. Lujaa. Sohva joutuu tosiaan odottamaan vielä hetken, jos toisenkin, ennen kuin se uusitaan. Ajatus sohvaostoksille menosta on sellainen, että se saa savun nousemaan sen verran pahasti korvista, että yritän parhaani mukaan vältellä sitä. Vihaan sohvaostoksia. Sitä ostosreissua voidaan verrata suoraan farkkujen ostamiseen – se on epämiellyttävää, turhauttavaa ja jossain vaiheessa pääsee itku kuitenkin. Ainoa mikä on hirveämpää hankkia on rintaliivit, eli huonekaluista puhuttaessa, sänky.

makkari

Mie oon salaa fiilistellyt Fabulous Things -blogia. Siellä on kaikki niin nättiä. Materialismionneni ja pieni sisäinen snobini ovat taivaassa, kun katselen blogin kauniita kuvia. Ongelma tuleekin ehkä siinä vaiheessa, kun nostan katseen ylös ja nään oman kotini. Siellä ollaan kaukana hienostuneesta ja tyylikkyydestä. Tässä vaiheessa nousee pinnalle kysmys, että jos meidän perhe ei ole hienostunut ja tyylikäs, niin pitäisikö meidän kodin olla sitä? Tai jos meidän koti olisi, niin oltaisiinko mekin? Vai tunnettaisiinko olomme vain ulkopuolisiksi omassa kodissamme, jos se olisi tyylikkäämpi kuin mitä myö oikeasti ollaan?