Niin pieni, mutta suuri askel

Sitä on joskus varovasti koetettu ehdottaa, mutta aina vastaus on ollut kieltävä. Niin, että lopulta ollaan sitten ”luovutettu”, nielty pettymyksen katkerat kyyneleet ja lohduttauduttu ajatukseen, että onneksi kyseessä ei ole tämän suurempi asia. Tämä ei häiritse jokapäiväistä elämäämme. Kyse ei kuitenkaan ole mistään käytöshäiriöstä tai muusta radikaalista. Hoettu, että tämä uusioperhe-elämä vie aikaa, eikä sitä voi hoputtaa. Kaikki tapahtuu aikanaan tai jos ei, niin pitää olla kiitollinen siitä mitä on. Luottamuksen merkkejä on kuitenkin näytetään kuitenkin arjessa joka päivä.

Mutta pari aamua sitten aamu-uninen pieni kiipesi sänkyyn ja asettui tuttuun tapaan äidin kainaloon. Mikään ei viitannut siihen, että tämä aamu olisi yhtään sen erilaisempi kuin muut. Sitten se alkoi – kömpiminen eka äidin päälle, siitä hidas valuminen keskelle sänkyä. Ja siinä se sitten tuhisi. Keskellä. Paikassa, johon pientä on toivottu jo melkein 1,5 vuotta. Paikassa, joka saattaa tuntua nopeasti ajateltuna niin merkityksettömältä, mutta joka todellisuudessa kertoo syvästä kiintymyksestä ja luottamuksesta. Siitä, että tuntee olevansa osa perhettä.

sanky

Uusioperheen elämään totuttautuminen ei todellakaan ole helppoa. Yhdellekään osapuolelle. Siinä ulkopuolinen tulee ja vain on yhtäkkiä osa perhettä. Sitä on saatettu niin sanotusti hengata perhe-elämän laitamilla enemmän tai vähemmän, mutta miun mielestä todellinen perhe-elämä alkaa vasta silloin kuin lyödään kamat yhteen. Ei ole enää sitä toista asuntoa pakopaikkana, vaan joka ilta on jaettava yhteinen sänky – teki mieli sitten tai ei. Samoin vastuun arjen sujuvuudesta tulisi jakaantua tasaisesti kummallekin vanhemmalle yhteenmuuton jälkeen.

Lapsen näkökulmasta vähintäänkin elämän aloittaminen uusioperheessä on yleensä raastavaa: ”Kuinka mie voin rakastaa tuota ihmistä, kun miulla on jo äiti ja isi? Mitä miun oma isi sanoo, jos mie rakastankin tätä miestä, joka asuu meillä? Suuttuuko isi, jos tämä toinenkin mies on miulle tärkeä? Rakastaako äiti tuota miestä enemmän kuin miuta?” Unohtmatta tietenkään sitä kaikkein kauheinta hetkeä, kun lapsi tajuaa, että geneettiset äiti ja isi eivät tule palaamaan takaisin yhteen – vaikka lapsi sitä kuinka paljon toivoisi. Siinä on paljon ristiriitaisia pienelle, joista pitäisi selvitä. Ei ihme, jos kiukuttaa. Siinä ei auta muu kuin istua alas ja puhua asioista. Selittää pienelle, että kaikki tunteet on okei ja kaksi tärkeintä asiaa kaikista – kertoa, että kukaan vanhemmista ei suutu, jos pieni rakastaa vanhempiensa uusia puolisoita (tai että uudet puolisot eivät loukkaannu, jos pieni pitää geneettisiä vanhempiaan maailman parhaimpina) ja että pieni on vanhemmilleen aina tärkein kaikista. 

Mites sitten on noiden uusioperheen vanhempien laita? Meidän tapauksessa on mies, joka on heitetty vaan keskelle kaikkea ja sanottu, että koetappa poika pärjätä! On mahtanut olla pää miehellä sekaisin. Ja tietenkin on mie: äiti, joka on viimeiset 7 vuotta elänyt vanhempana. Ihmisissä on se hassu puoli, että kun on itse elänyt jotain elämänvaihetta pitkään, voi välillä päästä unohtumaan, että uuteen tottuminen vie aikaa sellaiselta, joka vasta harjoittelee ja tutkii sitä, että millainen vanhempi itse on. Eräs punapäinen älykäs yksilö sanoi miulle kerran jotakuinkin näin (pahoittelen mahdollista poikkeamista sanantarkasta viisaudesta): ”Mie luulen, että meidät on tarkoitettu kulkemaan tiettyjä reittejä elämässä, jotka valmentaa meitä siihen mitä on edessä. Me asutaan vanhempiemme kanssa tiettyyn ikään asti, muutetaan yksin, tavataan joku, jonka kanssa me halutaan perustaa perhe. Sitten on se raskauden 9 kuukautta, jonka aikana totutaan ajatukseen ja kasvetaan ihmisinä. Kun näiden asioiden yli hypätään, pitää tajuta itse tehdä se itsetutkiskelu ja oppiminen – eikä se oo aina niin helppoa.”

Me ollaan otettu jättimäiseltä harppaukselta tuntuva pieni, mutta niin iso askel meidän uusioperheen elämässä. Mie oon niin onnellinen!

me

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s