Laatuaikaa

Mie oon yrittänyt kirjoittaa tätä postausta jo viikon, mutta en oo pystynyt kuvailemaan sitä tunnetta mikä miulla oli, kun vietettiin laatuaikaa pienen kanssa. Mie vietin lomapäivää (mikä käytännössä tarkoitti sitä, että mie makasin sohvalla niin pitkään kun pieni oli koulussa), ja mies oli työmatkalla Turussa.

Perjantaisin pieni pääsee aikaisin kotiin, joten makoiltiin yhdessä sohvalla, kunnes miun hajuaisti ei kestänyt enempää ja hätistin pienen kylpyyn. Sitten tehtiin rauhassa välipalaa ja istuttiin yhdessä pöydän ääreen. Ei ollut kiire, eikä tarvinnut huolehtia, että kohta on jo nukkumaanmenoaika – oltiin vapaita tekemään just sitä mitä haluttiin. Ja mikä parasta, meillä oli oikeasti aikaa olla yhdessä niin että mie en ollut kuolemanväsynyt. (No okei, olin mie. Mutta en ollut kuolemanväsynyt ja kiukkuinen.)

On kai mahdotonta yrittää kuvailla sitä seesteisyyttä mikä miun sisältä kumpusi tuona päivänä. Päällimäisenä on kai edelleen se kummallinen ajatus: ”tää oli se juttu – tän takia mie tästä tykkään!” Kaikki se arjen kiire ja niiden kiireellisten asioiden ajaminen pienten asioiden yli on jo kauan sitten hukuttanut miulta muistikuvan siitä, että mitä on olla rauhassa kotona. Miltä se tuntuu, miten se saa hymyilemään ja kuinka ne hetket antavat sen (elin)tärkeän näkökulman perhe-elämään, jossa ei pyöritä päättömästi sekamelskan keskellä.

DSC_3194

Ensimmäisen kerran viiteen vuoteen mie teen töitä ainoastaan yhdelle työnantajalle. Meidän perhe tipahtaa tuloluokassa taas vähän alemmas, mutta rehellisesti nyt tuntuu siltä, ettei se haittaa. Me pärjätään kyllä. Ja mikä parasta, meillä on enemmän sitä laatuaikaa, joka muistuttaa, että tää oli se tärkein juttu. Tän takia meistä tuli perhe. 

2 thoughts on “Laatuaikaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s